Oho! Janni Hussin illallisseuralainen paljastui

Oho! Janni Hussin illallisseuralainen paljastui

Japaniin matkustaneella Jannilla on erityisiä illallissuunnitelmia.

Kartturi Janni Hussi, 34, matkusti äskettäin Tokioon, sillä hän osallistuu 6.-9. marraskuuta ajettavaan Japanin MM-ralliin. 

Arkistovideolla Janni kertoo fiiliksiään Jyväskylän MM-rallista:

Janni on kuluvalla rallikaudella totuttu näkemään Jari-Matti Latvalan kartanlukijana. Jari-Matti ei kuitenkaan tällä kertaa päässyt lähtemään Japaniin, sillä hän taistelee samaan aikaan EM-tittelistä Portugalissa. 

Jari-Matin sijaan Janni saa seurakseen etuautotehtäviin Toyotan japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta

Jari-Matti kertoi aiemmin Seiskalle, että Jani lähtee Japaniin mielellään.
Jari-Matti kertoi aiemmin Seiskalle, että Jani lähtee Japaniin mielellään.

Jet lag iski

Vaikka itse koitos on vielä parin päivän päässä, matkusti Janni Tyynenmeren saarelle jo hyvissä ajoin. Päätös on järkevä, sillä kello on Japanissa seitsemän tuntia Suomea edellä. Janni onkin joutunut huomaamaan aikaeron vaikutukset. 

– Luovutin pyörittyäni kolme tuntia hereillä sängyssä, Janni kertoo Instagram -tarinoissaan (3.11.) jet lagiin viitaten.

Seuraavassa sometarinassaan Janni onkin jo kuntosalilla. Hän kävelee melko rauhalliseen tahtiin juoksumatolla.

– Ois muuten just ruvennu nukuttaa kun kello sano, et nyt muijan ylös, Janni kirjoittaa. 

Parasta mahdollista seuraa

Ilmeisesti pahin väsymys on jumpalla taittunut, sillä tuoremmissa julkaisuissa Janni näyttää selvästi pirteämmältä. Tiistaina julkaistuissa tarinoissa Jannilla on yllään viimeisen päälle mietitty asukokonaisuus, johon kuuluvat minimittainen hame, viitaksi heitetty takki sekä kirkkaankeltaiset hansikkaat.

Janni paljastaa videolla olevansa aikeissa viedä jonkun erityisen illalliselle. 

– Itseni, Janni paljastaa seuraavassa pätkässä hymyillen. 

Janni kääntää puhelimensa kuvaamaan pitkää pöytää, jonka ääressä ei istu hänen lisäkseen muita. Ruokatilan ikkunoista siintävät pilvenpiirtäjien valot. Sijantitietojen mukaan Janni on vieraillut juuri panoraamanäkymästään tunnetussa XEX Atago -baarissa.

Juttua muokattu 4.11. klo 19:05: Tekstiin tarkennettu Jannin ja Takamoto Katsutan roolia Japanin rallissa.