Oho! Cheekin paluu someen

Oho! Cheekin paluu someen

Räppäri kirjoitti timanttien olevan ikuisia ja kirjallisuustutkija kiinnostui.

Suomen legendaarisimpiin kuuluva rap-artisti Cheek eli Jare Tiihonen yllätti somekansan päivityksellään.

Katso myös Seiskan arkistoista: Jare Tiihonen saapui hovioikeuteen

Jare eläköityi keikkalavoilta vuoden 2018 lopulla, ja on sen jälkeen pyörinyt musiikkimaailman kulisseissa.

Hänen elämäänsä näyttää myös läheisesti kuuluvan matkailu, sillä suurin osa Cheekin viime vuotisista Instagram-julkaisuista on jostain reissun päältä otettuja.

Muutama viikko sitten hän otti myös osaa räppäri Uniikin eli Dan Tolppasen yllätyspolttareihin, joiden lomassa muun muassa lenneltiin äijien kesken yksityislentokoneella.

Toisinaan vilahtelevista päivityksistään huolimatta Jare on kuitenkin äärimmäisen yksityinen, eikä hän siis todellakaan ole joka päivä huutelemassa tekemisistään. 

Kiittelee väitöstutkimuksesta

Kuitenkin tiistaina 10. kesäkuuta hän yllättäen päivitti Instagraminsa tarinat-osioon kiitokset.

Kyseiset kaksi kuvaa löytyvät Jaren Instagram-tililtä alkuiltapäivään 11. kesäkuuta asti.

Molemmat kuvista ovat kuvakaappauksia, joista ensimmäinen on Helsingin Sanomiin tehdystä jutusta.

– Kiitos liikuttavasta väitöstutkimuksesta, lyriikkaguru kirjoittaa kiitoksensa osoittaen ne kirjallisuustutkija Anna Pakariselle.

Hän on nimittäin juuri saanut valmiiksi Cheekin koko tuotannon poetiikkaa tutkivan väitöskirjan, jonka sisältö yllätti jopa Jaren itsensäkin, vaikka hänhän on itse kaikkien sanoitustensa takana.

– Tuntuu epätodelliselta, että joku on tutkinut ja analysoinut kirjoittamiani tekstejä näin ällistyttävällä tarkkuudella. Pakarinen on löytänyt toistuvia teemoja ja yhteyksiä lähes 20 vuoden ajalta kirjoittamistani säkeistöistä – sellaisiakin, joita en itse ole tietoisesti huomannut. Minähän olen vain kirjoittanut rehellisesti kunkin vuoden ajatuksia ja tuntemuksia, ja julkaissut niistä albumeita”, Jare kommentoi tutkimusta.

Toinen tarinoista löytyvä kuvakaappaus on Jyväskylän yliopiston sivuilta, josta Annan kirjoittama väitöskirja löytyy.

Jare on myös liittänyt kuvan yhteyteen linkin sivulle.