Ohhoh! Sophia Heikkilän ja Tove Janssonin yllättävä yhteys – video

Sophia Heikkilä kertoo Seiskan haastattelussa yllättävästä yhteydestään maailmankuuluun kirjailijaan.
Näyttelijä Sophia Heikkilä, 42, nähdään tammikuussa ensi-iltansa saavan Kesäkirja-elokuvan sivuosassa.
Katso video – Sophia Heikkilä kirjoitti lapsena Tove Janssonille:
Kesäkirja perustuu Tove Janssonin samannimiseen romaaniin, ja sitä tähdittää Hollywood-konkari Glenn Close, 77.
Sophia kertoi Seiskalle elokuvan kutsuvierasensi-illassa, että kuvauksissa oli hyvin rauhallinen tunnelma.
– En huomannut, että produktio olisi ollut kansainvälinen muulla tavalla, kuin siten, että tahti oli niin rauhallinen, ja otimme kohtauksista tosi monta ottoa, Sophia kertoo.
– Päätähdet loivat ihanaa ilmapiiriä ja fiilistä – ei ollut mitään egoja tai sellaista. Kuvauksissa oli tosi mukavaa ja turvallista, vaikka minulla olikin vain muutama kuvauspäivä.
Asui samalla kadulla
Sophia kertoo, että on todella onnellinen siitä, että sai olla mukana Kesäkirjassa. Hänellä on eräänlainen henkilökohtainen side Tove Janssoniin.
– Asuin samalla kadulla Tove Janssonin kanssa pienenä. Lapsuudenkotini on samalla kadulla, olen kirjoittanut hänelle ja hän on vastannut minulle, Sophia paljastaa.
Hän kertoo kirjoittaneensa ja lähettäneensä naapurissa asuneelle kirjailijalle sadun.
– Olen kuullut, että hän tosi usein vastasi kirjeisiin, mutta saattaa olla, että minun osoitteeni vaikutti, että hän vastasi naapurille, Sophia nauraa.
– Siskoni on käynyt koputtamassa ovea ja saanut käydä sisään, ja saanut pullaa ja mehua Tovelta.
