Ohhoh! Näin kävi Jani Toivolan treffipyynnölle

Entinen kansanedustaja lähestyi miestä ravintoalssa.
Näyttelijä ja entinen kansanedustaja Jani Toivola koki taannoin koskettavan kohtaamisen.
Toivola, 46, kertoi asiasta Instagram-tilillään maanantaina 10. helmikuuta.
Toivola paljasti huomanneensa kiinnostavan miehen, jonka kanssa syntyi katsekontakti.
– Synty sellanen ihana spontaani rytmi missä vuorotellen vilkuiltiin toistemme pöytiin. Ei tarvinnut puskee eikä yrittää, Toivola kirjoittaa.
Yllättävä viesti
Toivola kertoo, ettei heti uskaltanut lähestyä miestä ravintolassa, mutta sai selville tämän henkilöllisyyden sattuman kautta myöhemmin. Rohkaistuttuaan hän päätti ottaa mieheen yhteyttä.
– Pienen puntaroinnin päätteeksi laitoin viestiä. Et tää on vähän hapuilevaa mut ehkä kohdattiin viikko sitten ravintolassa. Ja et haluaisitko lähteä drinkeille, Toivola paljastaa.
– Meinasin laittaa vielä loppuun et anteeksi jos luin tilannetta väärin mut sit tulin järkiini. Et anteeksi ei pyydellä jos sielussa ja silmissä vähän värähtää, Toivola pohtii.
Muisti kohtaamisen
Vastaus tuli vasta seuraavana aamuna.
– Viesti oli kaunis ja henkilökohtainen. Mun uskallusta kurottautumiseen arvostava. Muisti meidän kohtaamisen. Nopeasti kuitenkin selvis et drinkit jäisi ainakin tällä kertaa juomatta.
Vaikka Toivola saikin pakit, hän kertoo hymyilleensä koko loppupäivän.
– Tuntu että veri alko taas kiertää ja elämä virrata silmissä ja sielussa, hän iloitsee.
Pakit eivät lannistaneet: ex-kansanedustaja kannustaa ihmisiä lähestymään toisiaan rohkeasti.
– Mua saa ainakin lähestyä ja itse aion jatkossa sanoa jotain kaunista tuntemattomalle ohikulkijalle vähintään kerran viikossa, Toivola kirjoittaa.