Nyt rytisee! Tommi Korpelalta rajua ryöpytystä Petteri Orpolle ja hallitukselle: ”Haistakaa paska!”

Tähtinäyttelijä on kurkkuaan myöten täynnä kulttuuriin kohdistuneita leikkauksia.
Monien muiden alojen tavoin myös kulttuuriväki on ollut viime vuosina helisemässä. Koronapandemian jälkeen viikate on heilunut hallituksen toimesta. Kulttuurista on leikattu tänä vuonna jo yli kahdeksan miljoonaa euroa ja lisää on luvassa.
Keväällä Yle uutisoi, että tulevina vuosina hallituksen kulttuuriin tekemät leikkaukset voivat nousta jopa useisiin kymmeniin miljooniin euroihin. Lukemat ovat kulttuuriväestä täysin pöyristyttäviä, vaikka juuri tällä hetkellä työtilanne olisikin hyvä.
Nyt Tommi Korpelan mitta on tullut täyteen. Hän lukeutuu ainakin toistaiseksi Suomen työllistetyimpiin tähtinäyttelijöihin, mutta tiedostaa silti tilanteen vakavuuden.
– Olen sikäli tosi onnekas, että töitä on riittänyt. Tällä hetkellä näyttelijöille ei ole helpoimmat ajat. Ja vaikeammaksi näyttää vain menevän valtion leikkausten takia, Tommi hymähtää Seiskalle Espoo Cinén avajaistilaisuudessa.

Haistattelee hallitukselle
Pääministeri Petteri Orpon ja hallituksen junailemat jättileikkaukset kirvoittavat ärräpäitä kokeneessa tähtinäyttelijässä. Tommi ei emmi kysyttäessä, minkälaisia terveisiä tämä haluaisi lähettää Orpolle ja hallitukselle.
Haistakaa paska, koko valtiovalta!
– Haistakaa paska, koko valtiovalta! hän jyrisee Irwinin laulua mukaillen.
– Noin raju kulttuurin leikkaaminen on minusta tosi lyhytnäköistä. Ilman kulttuuria me emme ole sivistysvaltio. Ilman sitä meillä ei ole kulttuurista pohjaa, josta ponnistaa.

”Olen hyvin huolissani”
Samaan hengenvetoon herra Korpela sanoo periaatteessa ymmärtävänsä, miksi leikkauksia on toisinaan pakko tehdä. Mutta jossain menee kuulemma raja. Liika on yksinkertaisesti liikaa.
– Totta kai bisnes on bisnestä ja on tärkeää, että ihmisillä on töitä ja tulemme toimeen. Mutta jos viemme tästä maailmasta kaikki värit, sävyt ja ajatukset, siitä maailmasta tulee aika helvetin harmaa ja tylsä, Tommi muistuttaa.
– Kyllä täytyy nähdä pidemmällä tähtäimellä, mikä on kulttuurin merkitys koko suomalaiselle identiteetille. Olen hyvin huolissani tästä tilanteesta.
