Noora Fagerströmin hotelliyö sai oudon käänteen: "Silitteli ja puhalteli"

Noora Fagerströmin hotelliyö sai oudon käänteen: 'Silitteli ja puhalteli'

Kansanedustaja kertoo avoimesti yliluonnollisesta kokemuksestaan.

Kansanedustaja ja yrittäjä Noora Fagerström, 39, havahtui yöllä erikoisiin tuntemuksiin.

Arkistovideolla Noora Fagerström kertoo, mikä on turhin asia, minkä hän on ostanut:

Noora kertoi tiistaina (24.6.) sosiaalisessa mediassa hämmentävästä hotelliyöstään. Kansanedustaja oli tuolloin vierailulla Turussa ja majoittui päivitystensä mukaan Hotel Kakolassa. Kakola on toiminut aiemmin muun muassa vankilana.

Instagram-tarinassaan Noora kertoo yön menneen lähinnä valvoessa.

En saanut nukuttua juuri yhtään viime yönä. Mun huoneessa kummittelee; kuului ääniä, tuntui kuin joku olisi pistellyt neulalla ympäri kehoa, silitteli ja puhalteli käteen sekä naamaan, Noora kirjoittaa.

Ei ollut pahantahtoinen, mutta tosi outo tunnelma, hän lisää.

Noora aloitti kansanedustajan tehtävissä vuonna 2023.
Noora aloitti kansanedustajan tehtävissä vuonna 2023.

Noora on viettänyt päivää muun muassa Runosmäen nuorisotalolla ihastellen paikallista taidenäyttelyä. Tämän lisäksi hänet on kuljetettu seurueineen Turun linnaan ja Ravintola Nooaan.

"Oudot äänet"

Palatessaan takaisin hotellille Noora on kohdannut jälleen kummituksia.

Kun tulin päivällä takaisin huoneeseen, oudot äänet jatkuivat. Yritin selvittää ketkä kummittelee (konsultoin ystävääni), mutta en onnistunut, Noora harmittelee.

Noora nousi viime viikolla otsikoihin poseerattuaan juhlakuvissa moottoripyöräkerholaisten kanssa. Liivijengiläiset osallistuivat Nooran kanssa samoihin ristiäisiin. Kansanedustaja toimi tilaisuudessa kummin tehtävissä.

Seiska tavoitti tuolloin Nooran, mutta poliitikko ei ollut halukas avaamaan tilannetta enempää.

– Rakas ystävä pyysi kummiksi, en osaa sanoa tästä mitään, Noora ilmoitti.