No nyt! Näin sujui Renny ja Johanna Harlinin ökyloma paratiisissa

Harlinit ovat nauttineet yhteisestä ajasta Mallorcan saarella.
Elokuvapariskunta Renny ja Johanna Harlin ovat perheineen nautiskelleet loppukesästä Mallorcan Deiàssa.
Johanna julkaisi Instagram-sivullaan tiistaina (12.8.) rutkasti kuvia ja videoita upelata Espanjan-reissulta, johon on kuulunut veneilyä, auringonlaskuja, uima-altaalla lekottelua, hyvää ruokaa ja tietysti perheen kanssa yhteisen ajan viettämistä.
– Vielä päiviä jäljellä tässä paratiisissa, Johanna kirjoittaa julkaisun kuvatekstissä vapaasti suomennettuna.
Renny hoitaa
Instagram-tarinoissaan Johanna on kertoillut tarkemmin matkan kulusta. Kyseesä on tainnut olla todellinen lepoloma. Hän kertoo päivien sujuneen järjestyksessä aamupalalta altaalle, sieltä lounaalle, kävelyille, takaisin altaalle ja viimein illalliselle – ja seuraavana päivänä sama on toistunut taas uudestaan.
Johannan ei myöskään ole tarvinnut huolehtia käytännön asioista, sillä ilmeisesti Renny on ottanut ohjat käsiinsä. Johanna julkaisikin Instagram-tarinoissaan videon, jossa Renny ajelee autoa. Videon yhteydessä hän kehuu aviomiestään huolenpidosta.
– Matkustaminen hänen kanssaan on niin helppoa. Hän pitää huolen jokaisesta pienestä yksityiskohdasta. Miten olenkaan näin onnekas, Johanna suorastaan ihmettelee.
Aktiivinen elämäntyyli
Allaslekottelu ja rauhalliset päivät ovat varmasti tulleet tarpeeseen. Johanna kertoi aiemmin sosiaalisessa mediassa Harlinien perheen harvinaisen aktiivisesta elämäntyylistä.
– Tuntuu ettei koskaan olla lomalla ja toisaalta tuntuu että ollaan aina. Me ollaan matkustettu tänä kesänä enemmän kun koskaan aiemmin, Johanna kirjoitti.
Mukana reissun päällä ovat aina tytär Coco ja poika Jules. Kiire ja stressi ei kuitenkin Johannaa haittaa.
– En vaihtaisi päivääkään. Päinvastoin, kiitän kaikesta joka päivä.