Nina Tapion kotona vesivahinko! Video paljastaa tuhot

Nina Tapion kotona vesivahinko! Video paljastaa tuhot

Nina kauhoi käsivoimin vettä pois talonsa kellarissa.

Laulaja Nina Tapio, 51, kohtasi ikävän vastoinkäymisen.

Nina kertoo Instagram-tilillään kellarissaan sattuneesta tulvasta. Kolme vuotta talossa asunut laulaja sanoo salaojan pumpun reistailleen niin, että vettä tulvi valtoimenaan kellariin.

Laulaja Nina Tapio esitteli kauniit tyttärensä - sisarukset valitsivat hyvin erilaiset ammatit: "Kauhea tilanne tällä hetkellä"

Lattialla onkin litrakaupalla vettä, jota Nina kauhoo käsivoimin pois julkaisemallaan videolla.

Salaojan pumppu prakas ja sopivasti oli aika sateisia päiviä-löytyi kellarista yllättävä uima-allas. Mulla on tapana koittaa suhtautua asioihin positiivisesti, Nina kertoo.  

Laulaja sanoo osanneensa jopa nauraa katastrofille, joka sattui hänen kotonaan. Onnea oli matkassa sen suhteen, ettei vesi ollut viemäri- vaan sadevettä. 

Nina Tapion suuri suru: "Vaikeaa luopua"

Nina tuli aikoinaan tunnetuksi Taikapeili-yhtyeen toisena jäsenenä.
Nina tuli aikoinaan tunnetuksi Taikapeili-yhtyeen toisena jäsenenä.

Vesi myös tulvi huoneeseen, jossa oli pelkästään betonia.

Eli saadaan kuivatettua, ja oon asunut tässä yli 3 vuotta eikä kertaakaan ole ollut tällaista ongelmaa, kertoo siis siitä et salaojat toimii loistavasti kunhan pumppu toimi. Käsipelillä kauhottiin vedet veks puolison kanssa, aika monta saavillista tuli mutta kävi myös punttitreenistä, hän päättää.

Nina kertoi Iltalehdelle, että kellari on jo kuivumaan päin. Hän toistaa saman asian kuin julkaisussaan siitä, että suhtautuu ilon kautta kommellukseen. Hätää ei siis ole.

Suvi Teräsniska paljasti levynsä kannessa yhden asian – sai sen seurauksena valtavan kasan suklaata