Nina Mikkonen sovitti hauta-arkkuja – tässä syy

Nina Mikkonen sovitti hauta-arkkuja – tässä syy

Nina julkaisi somessa videon, jossa hän makaa hauta-arkussa, jonka kansi pannaan kiinni.

Yrittäjä ja mediapersoona Nina Mikkonen hämmensi seuraajiaan erikoisella videolla, jonka hän jakoi Instagramissa.

Videolla Nina nimittäin makaa valkoisessa hauta-arkussa, ja kansi suljetaan Ninan jäädessä arkkuun makaamaan. Hän on leikannut videoon myös oman kulmansa, jossa kamera kuvaa, kun kansi suljetaan ja ympärille laskeutuu pimeys. Video on pitkään pimeänä ennen arkun kannen avautumista.

Hämmentävällä videolla on kuitenkin looginen selitys. Nina kertoi Seiskalle maaliskuussa, että hän kouluttautuu kuolindoulaksi, ja videolla näkyvä arkussa käyminen kuului koulutuspäivän tapahtumiin.

– Kymmentuntinen kuolindoula koulutuspäivä takana. Miten voikin tuntea olevansa kotona, kun saa vapaasti puhua kuolemasta eikä kukaan tunne oloaan kiusaantuneeksi, Nina raportoi kuvatekstissä.

Länsimaissa kuolemaa pidetään yhä tabuna, ja Nina tiedostaa asian.

– Kuolema ja siitä puhuminen voi monelle olla vaikeaa ja tuntua raskaalta. Itselleni kuolemasta puhuminen on aina ollut yhtä luontevaa, kuin syntymästä puhuminen. Ne ovat kaksi asiaa, joka kohtaa meitä jokaista, hän kirjoittaa.

Nina tunteekin löytäneensä kuolindoulakoulutuksen myötä samanmielisiä ihmisiä.

– Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että olen osa ryhmää, jossa on upeita, samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa saan jakaa kokemuksia, oppia uutta ja kokea samalla jotain hyvin ainutkertaista. 

– Rankasta päivästä ja aiheesta huolimatta olo on kevyt, kuin höyhenellä, hän summaa lopuksi.

Mikä ihmeen kuolindoula?

Doula on synnytyksessä äidin tukena toimiva henkilö, joka ei ole lapsen vanhempi tai terveydenhuollon ammattilainen.

Kuolindoula taas tarjoaa tukea, lohtua ja opastusta niille, joita kuolema koskettaa tavalla tai toisella. Suomendoulat.fi-sivustolla kerrotaan kuolindoulan toimenkuvaan kuuluvan esimerkiksi vierellä kulkeminen saattohoitovaiheessa, kuolemasta keskustelu ja surun käsittely niin kuolevan kuin läheistenkin kanssa, sekä arjessa auttaminen ja läsnäolo.

Kuolindoulat myös normalisoivat ja pitävät yllä kuolemapuhetta. 

Takana suuri suru

Nina oli naimisissa edesmenneen Timo T. A. Mikkosen kanssa vuodesta 2001 aina tämän kuolemaan saakka. Hän toimi miehensä omaishoitajana tämän viimeiset vuodet ja on puhunut julkisuudessa avoimesti tekemästään surutyöstä ja menetyksen käsittelystä. Nina jäi leskeksi vuonna 2017.

Vastoinkäymisistä ja suruista huolimatta Nina on pitänyt positiivisen ja elämänmyönteisen asenteen. Hän julkaisee sosiaalisessa mediassa iloisia ja aitoja kuvia ja videoita onnellisista hetkistään. Hän on kahden aikuisen pojan äiti.