Niko Saariselta shokkipaljastus rakkauselämästään

Niko Saariselta shokkipaljastus rakkauselämästään

Pyöreitä vuosia täyttänyt tosi-tv-veteraani tekee yllätysjulkistuksen parisuhdestatukseensa liittyen.

Viihdekonkari Niko Saarinen, 40, totuttelee elämään uudella ikävuosikymmenellä. Espanjassa Love Island Suomea juontava tv-tähti ei osannut odottaa, millaisen myrskyn nelikymppiset aiheuttaisivat hänen mielessään.

Video: Niko tunnelmoi nelikymppisiään

– Minulla on ensimmäistä kertaa ikäkriisi. Täyttäessäni 30 odotin sitä innoissani, mutta nyt en ole tuntenut samalla lailla. Tämä on pysäyttävä luku, ja pitää opetella elämään uudella vuosikymmenellä.

– Olen joutunut peilaamaan nykyisyyttä menneeseen. Olenko tehnyt oikeita valintoja? Olenko keskittynyt liikaa työntekoon, ja hukkasinko koko edellisen vuosikymmenen siihen?

Niko toivoo, ettei toistaisi virheinä pitämiään päätöksiä. Hän haluaa elämänsä olevan paljon muutakin kuin työntekoa.

Niko täytti 40 vuotta Espanjan auringon alla, mutta merkkipäivän aamua vaivasi ikäahdistus. Siitä huolimatta Niko päästi valloille tutun naurunremakan kuvauksissa.
Niko täytti 40 vuotta Espanjan auringon alla, mutta merkkipäivän aamua vaivasi ikäahdistus. Siitä huolimatta Niko päästi valloille tutun naurunremakan kuvauksissa.

Kokkaan itse ruokani

Juontaja viettää jo kolmatta syksyään Espanjassa Love Island Suomen kuvauksissa. Enää pestissä ei ole uutuudenviehätystä, vaan arki on arkea Andalusian auringonkin alla.

– Eivät päiväni ole täällä vain ravintoloissa nautiskelua. Viihdyn tänä vuonna paljon enemmän asunnollani, ja olen esimerkiksi laittanut itse paljon ruokaa.

Nikon asunnon pöydällä on kymmenittäin tusseja sekä hänen värityskirjansa.

– Ja sudokut. Olen todella vahvasti keski-ikäistynyt.

Niko on kunnostautunut kotona kokkaamisessa. – En käynyt ensimmäisellä Espanjan-viikollani kertaakaan ulkona syömässä, Niko mainitsee ylpeänä.
Niko on kunnostautunut kotona kokkaamisessa. – En käynyt ensimmäisellä Espanjan-viikollani kertaakaan ulkona syömässä, Niko mainitsee ylpeänä.

Mummoudun Suomi-baareissa

Love Islandin kuvaukset kestävät parisen kuukautta. Yleensä puolessa välissä reissua Nikoon on iskenyt koti-ikävä.

– Ei saa silti valittaa. On hienoa, että saa työnsä puolesta olla täällä.

Espanjassa Niko viihtyy erinomaisesti. Hän pitää sitä helppona matkustusmaana, kuten Nikon lisäksi 10 prosenttia muistakin suomalaisista. Suosikkikohde voisi joskus olla Nikolle jopa toinen ajanviettopaikka.

Vasta tulevaisuus kertoo, ovatko Välimeren rannat koko kansan tv-kasvon loppusijoituspaikka.

– Jos minä ja ystäväni jäämme sinkuiksi, perustamme tänne vanhana mummokerhon. Muutamme kaikki Fuengirolaan, pelaamme noppapelejä päivät pitkät ja istumme Suomi-baareissa. Kyllähän sitä itsensä voisi nähdä suomalaisten yhteisössä, Antti Tuiskun naapurina.

– En unelmoi eläkepäivistä Aurinkorannikolla tai ylipäätään ulkomaille muutosta, koska rakastan Suomea. Mutta jos jostakin olisi hankittava loma-asunto, se olisi Espanja, Niko virkkoo.
– En unelmoi eläkepäivistä Aurinkorannikolla tai ylipäätään ulkomaille muutosta, koska rakastan Suomea. Mutta jos jostakin olisi hankittava loma-asunto, se olisi Espanja, Niko virkkoo.

Olen ujo!

Lähes täydelliseltä kuulostavassa Nikon etelänelämässä on särö, ja se on kielitaidon puute. Tai pohjimmiltaan Nikon ujous. Niin yllättävää kuin se onkin, Niko on tosielämässä arka uusien ihmisten ja tilanteiden suhteen, eikä juuri puhu kenellekään kuin pakon edessä.

– Minua jännittää puhua englantia, ja espanjaa en tietenkään osaa. Olen niin hiton ujo.

Joskus Niko esimerkiksi kyselee putiikeissa hintoja, mutta vastauksia hän ei aina ymmärrä.

– Myyjät eivät välttämättä puhu englantia, mikä on ihmeellistä, vaikka täällä onkin paljon turisteja.

Puerto Banúsin luksusvenesatama on jo Nikolle tuttu, sillä hän viettää seudulla jo kolmatta syksyään. Niko rakastaa rantakadulla shoppailemista.
Puerto Banúsin luksusvenesatama on jo Nikolle tuttu, sillä hän viettää seudulla jo kolmatta syksyään. Niko rakastaa rantakadulla shoppailemista.

Treffit luvassa

Kielimuuri ja ujous ovat estäneet Nikoa lähtemästä deiteille paikallisten kanssa.

– Espanjalaisethan ovat niin kuumia ja komeita, ja he vastaavat miesihannettani. Mutta en ole ikinä käynyt pitkiä keskusteluja vieraalla kielellä.

– Jos ihastuisin espanjalaiseen mieheen, en voisi elää missään kaukosuhteessa. Miehen pitäisi muuttaa Suomeen tai minun Espanjaan!

Nikon rakkauselämä on Aurinkorannikolla tauolla, vaikka sitä se on pitkälti kotimaassakin. Sinkkuudestaan Niko ei kuitenkaan aio tässä haastattelussa paasata, sillä sen hän on tehnyt menneiden 18 vuoden aikana jo kukaties satoja kertoja ja joka lehdessä.

Yhden asian Niko lupaa.

– Käyn ainakin yksillä treffeillä täällä tänä syksynä.

Ties vaikka Amor iskisi nuolella Nikoon kuvausreissun aikana Espanjassa.
Ties vaikka Amor iskisi nuolella Nikoon kuvausreissun aikana Espanjassa.

Suhteet pois julkisuudesta

Nikon haaveet perheestä, omasta kesämökistä, vapaammasta arjesta ja sielunkumppanista eivät ole muuttuneet.

Sen sijaan hänen suhtautumisensa rakkauselämänsä julkisuuteen on kokenut shokeeraavan käänteen.

– En enää kerro parisuhdestatustani julkisuuteen. Lopetan siitä puhumisen, enkä enää kommentoi mitään siihen liittyvää, Niko lataa ja tajuaa vasta sitten, mitä oikein tuli lipsauttaneeksi.

– Se lipas menee nyt kiinni, ja avaimet heitän Välimereen!

Rakkaudesta puhumisen takaraja on saavutettu. Enää Niko ei halua puida suhteitaan julkisuudessa kuten aikoinaan teki.
Rakkaudesta puhumisen takaraja on saavutettu. Enää Niko ei halua puida suhteitaan julkisuudessa kuten aikoinaan teki.