Niko Nousiainen otti tatuoinnin - sitten tapahtui jotain yllättävää

Radiojuontaja suhtautui asiaan huumorilla.
Radiojuontaja Niko Nousiainen, 41, on peittänyt ison osan vartalostaan musteella.
Tatuointeihin mieltynyt komistus piipahti vastikään hakkauttamassa ihoonsa jälleen uuden kuvan. Niko tiesi mihin on ryhtymässä, onhan neulattavana oleminen tullut hyvin tutuksi vuosien varrella. Tällä kertaa piinapenkissä tapahtui kuitenkin jotain täysin odottamatonta.
Niko kertoo kokemuksestaan Instagramissa. Tarinat poistuvat sunnuntaina (11.5.) iltapäivällä.
"Maailman paras"
Nikon julkaisemasta videosta selviää, että uusi tatuointi sijaitsee tämän oikeassa lavassa. Melko suuressa kuvassa komeilee kyyhky, jonka takaa loistavat auringonsäteet pilvien välistä.
Sofia Belórfin kanssa aikoinaan naimisiinkin ehtinyt Niko vaikuttaa kaikin puolin tyytyväiseltä tuotokseen. Seuraavassa stoorissaan hän kuvailee kokemustaan "maailman parhaaksi käynniksi tatuoijalla" leveästi hymyillen.
Syy sanottuun parhauteen ei kuitenkaan ole itse tatuoinnissa. Sen sijaan Niko on yllättänyt itsensä rentoutumalla tilanteessa niin kokonaisvaltaisesti, että silmäluomet ovat painuneet kiinni.
– Mä siis nukahdin, Niko selittää hämmästyneenä someseuraajilleen.
Tärinä teki tepposet
Hän kuvailee, kuinka tatuointilaitteen surina, tärinä ja vatsallaan makoilu tekivät hänelle kepposet. Niko hoksasi nukahtaneensa säpsähtäessään yhtäkkiä hereille.
– Loistavaa, jos noin voi tapahtua, hän hihkuu tyytyväisenä.
Niko epäilee, että perimmäinen syy yllättäviin päikkäreihin löytyy uudenlaisista tatuointivälineistä. Ne ovat miehen kertoman mukaan hyvin hiljaisia aiempaan verrattuna.
– Mun mielestä se ei satukaan samallalailla, Niko päättää pohdintansa.