Niina Lahtinen – yllättävä juhannusseuralainen!

Mökkeilystä pitävällä Niinalla ei ole omaa kesämökkiä. Ongelmaan on kuitenkin yksinkertainen ratkaisu.
Näyttelijä ja nykyään myös käsikirjoittaja Niina Lahtinen viettää kesäänsä töiden merkeissä.
Arkistovideo: Putouksen ohjaaja Antti Tuomas Heikkinen haastattelee Niina Lahtista.
Niinan uudet projektit käsikirjoittajana pitävät naisen kiireisenä.
Uusi aluevaltaus
Joulukuussa 2024 Samppalinnan kesäteatteri paljasti tiedotteessaan Niina Lahtisen olevan heidän kesän 2025 komedia-musikaalinsa käsikirjoittaja.
Turusta inspiroitunut, keskiaikaan sijoittuva musikaali-komedia Jagellonica! – Turun oma prinsessa sai ensi-iltansa keskiviikkona (18.6.). Turun Samppalinnassa esitettävä teos on imenyt näyttelijöikseen rakastettuja nimiä. Joukosta löytyy muun muassa Kaisa Hela sekä Lari Halme.

Niina kertoo Seiskalle idean näytelmään lähteneen jo kaksi vuotta sitten.
– Juttelin teatterijohtaja Jukka Nylundin kanssa. Hän halusi kokeilla säveltämistä ja mä käsikirjoittamista, yhdistettiin voimamme ja syntyi Jagellonica!
Niina kertoo nauttineensa musikaalin käsikirjoittamisesta ja aikoo jatkaa sen parissa. Syksyllä teatterin spottivaloon pääsee Niinan toinen teos, Opehuone.
Juhannus Jannen kanssa!
Ahkeran työnteon lisäksi Niina aikoo tehdä kesällä tilaa myös pienelle lomailulle ja etenkin mökkeilylle.
– Omaa kesämökkiä multa ei löydy, mutta aion mennä tuttavien mökeille kuokkimaan! Niina naurahtaa.
Juhannusta Niina ei kuitenkaan vietä mökillä, vaan ystävänsä näyttelijä Janne Katajan takapihalla Riihimäellä.
– Ollaan Jannen kanssa molemmat tehty niin paljon töitä, niin ehdotin että pitäiskö olla vaan ihan rauhakseltaan Jannen takapihalla, Niina kertoo.
Mukaan tulee myös Niinan ja Jannen samanikäiset tyttäret.
– Ne on molemmat 15-vuotiaita ja tulee tosi hyvin keskenään toimeen.
– Me voidaan Jannen kanssa sitten parantaa maailmaa grillin ääressä! Niina suunnittelee.
Juttua korjattu 19.6.2025 kello 22:47 (näytelmän julkistamistiedot korjattu).