Nenä- ja silmäluomileikkauksessa ollut Sini Laitinen koki yllättävät seuraamukset: "Teki mieli leikata ne irti kynsisaksilla"

Nenä- ja silmäluomileikkauksessa ollut Sini Laitinen koki yllättävät seuraamukset: 'Teki mieli leikata ne irti kynsisaksilla'

Youtubessa Papananaamana tunnettu tähti pisti naamansa uusiksi, mutta sitten hän huomasi kaksi erikoista seikkaa.

Toisessa nenäleikkauksessa käyneelle Sini Laitiselle suurin ja yllättävin nautinnonaihe paljastui uuden nenän parannuttua.

Operaation seurauksena oli, että Sini pystyi jälleen kaivamaan nenäänsä, mikä ei edellisen nenäleikkauksen jälkeen ollut mahdollista.

- Tuntuu, että se syö kaiken aikani. Yritän tonkia sieltä koko ajan jotain aarteita, Sini hekottaa.

- Melkein kun olisi saanut jonkun kadonneen taidon takaisin. Toisaalta eihän se kovin hyvä tapa ole…. Mutta en minä ole mikään hieno matami, ja nyt vielä vähemmän.

Mysteeripallot katosivat

Sini on tyytyväinen kaikkiin leikkauksiinsa. Hänelle tehtiin viime vuonna nenäoperaation yhteydessä ylähuulenkohotus ja silmäluomileikkaus. 

Luomileikkauksen jälkeen hänen silmiinsä tosin ilmestyivät oudot ihonalaiset pallerot.

- Välillä teki mieli leikata ne irti kynsisaksilla kotona, mutta se ei varmaankaan olisi ollut fiksua. Päätin eläväni niiden kanssa hetken, jos ne eivät lähtisi pois.

- Mutta sitten jossain vaiheessa ne vain olivat hävinneet! En edes tiedä, missä välissä se tapahtui. Ihan hyvä että katosivat, ja olen siitä kiitollinen.

Sini uskoo menevänsä vielä joskus veitsen alle, mutta toistaiseksi se ei ole ajankohtaista.

Pukeutumisessa Sinille ovat tärkeintä muodot ja siluetti. – Tykkään leveistä lahkeista sekä painavuuden ja keveyden vaihtelusta asukokonaisuudessa. En pidä ylikokoisista vaatteista vaan ryhdikkyydestä. Shoppailen paljon kirppareilla ja ostan myös käytettyjä designer-vaatteita.
Pukeutumisessa Sinille ovat tärkeintä muodot ja siluetti. – Tykkään leveistä lahkeista sekä painavuuden ja keveyden vaihtelusta asukokonaisuudessa. En pidä ylikokoisista vaatteista vaan ryhdikkyydestä. Shoppailen paljon kirppareilla ja ostan myös käytettyjä designer-vaatteita.