Näyttelijäpariskunta Kari-Pekka Toivosella ja Merja Larivaaralla on kaksi kotia eri puolella Suomea: Vanhin poika otti Porvoon-kodissa talonmiehen vastuun!

Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara asuvat Oulussa.

Varasto 2 -elokuvaa tähdittävä Kari-Pekka Toivonen, 50, asettui neljä vuotta sitten asumaan Ouluun vaimonsa Merja Larivaaran, 53, ja perheen kahden nuorimman lapsen kanssa. Pariskunnan kaksi täysi-ikäistä lasta jäivät asumaan Porvooseen.

– Meillä on kaksi kotia, yksi Porvoossa ja toinen Oulussa. Vanhin poikamme on ottanut talonmiehen vastuun Porvoon-kodista, Kari-Pekka kertoo.

Merja Larivaara tekee töitä nyt lastensa ja miehensä kanssa!

Syy Ouluun muuttamiselle oli Kari-Pekan valinta Oulun kaupunginteatterin johtajaksi. Näyttelijäpariskunnan sopeutumista Pohjois-Pohjanmaalle auttaa, että Merjan sukulaiset ja isä asuvat Oulussa.

– Minut otettiin helpommin vastaan, kun tunsin ennestään paikallisia. En ole vielä kuitenkaan saanut Vuoden oululainen -palkintoa, Kari-Pekka naurahtaa viitaten vuonna 2004 saamaansa Vuoden porvoolainen -titteliin.

– Se oli kovin kunnianosoitus, jonka olen saanut!

Suomalaisnäyttelijä uskoo: Olen Seiskan vakiokasvo!

Oulu on tullut Kari-Pekalle tutuksi pyöräilemällä.

– Liikun pyörällä kesät talvet. Nyt on ollut haastavaa, kun en ole ehtinyt vaihtamaan renkaisiin nastoja.

Työntäyteistä arkea elävä pari asuu Oulun keskustassa.

– Elämme nykyään kaupunkimaisemmin kuin Porvoossa, missä kotimme on keskustan ulkopuolella. Työmatkat sekä lasten vieminen harrastusten pariin lyhenivät.