Näkökulma: Jari Sillanpään dokumentti on häpeällinen valkopesu - seksileluksi joutunut lapsiuhri unohdettiin

Jari Sillanpäästä tehty hampaaton dokumentti valmistelee miehen uutta tulemista parrasvaloihin, kirjoittaa Seiskan erikoistoimittaja Leena Ylimutka.
MTV3 on tehnyt pitkiin kesää ja syksyä myötäsukaisia haastatteluita Jari ”Siltsu” Sillanpäästä, joissa on buffattu kanavan tulevaa, syksyllä alkavaa Siltsu-nimistä dokumenttia.
Nyt dokumentti on julkaistu MTV3:lla. Jaksoissa Siltsu saa vaikertaa kritiikittömästi surkeaa kohtaloaan ja se on karmeaa katsottavaa.
lll
Syyttävän sormensa Siltsu osoittaa useimmiten median suuntaan kuin omaan käytökseensä.
Valehteliko Jari Sillanpää oikeudessa? Laulajalta outo selitys uutuusdokumentissa
Siltsun mukaan hänestä on monta kertaa kirjoitettu mediassa virheellisesti, mutta yhtään esimerkkiä hän ei suostu kertomaan. Siltsu marmattaa jopa Arto Nybergin tv-haastattelusta, joka oli tangokuninkaan mukaan ihan jotain muuta kuin mistä oli sovittu. Silmäkulmakin kostuu.
Suurin ongelma dokumentissa on kuitenkin Siltsun lapsipornosyytteiden ja tuomion pintapuolinen käsittely.
Kamera kuvaa Siltsua oikeustalon käytävillä näyttäen kuvaa ”verenhimoisesta” lehdistöstä, joka piinaa pakenevaa miestä lukuisilla kysymyksillään.
Jostain syystä ohjaaja on päättänyt jättää dokumentista pois kohtia, joissa Siltsu itse paljastaa oikeussalin käytävillä suhtautumisensa lapsipornosyytteisiin. Hänhän naureskeli, vitsaili ja toki itkikin. Vain kyyneleet ovat päätyneet dokumenttiin.
lll
Dokumentin noloin hetki on se, kun Sillanpää kertoo itse, miten lapsipornoa päätyi hänen puhelimeensa.
Jari Sillanpään huumekuriirina tunnetun fetissimiehen tuomio koveni – 4,5 vuotta vankeutta!
Dokumentissa ei kyseenalaisteta Siltsun sekavaa sepustusta zoom-palaverista, jossa viattoman Siltsun tietokoneen näytölle lävähti ”yllättäen” video. Video, jossa aikuinen mies on aktissa pienen poikalapsen kanssa.
Ja että kuinka pelästynyt Siltsu päätti videoida omalla puhelimellaan kyseisen seksikohtauksen, jotta häntä ei myöhemmin syytettäisi osallisuudesta lapsipornon katseluun.
Dokumentissa ei myöskään muistuteta katsojia siitä, mitä Sillanpää kertoi rikossyytteiden yhteydessä julkisuudessa.
Hänhän kiisti niin poliisikuuluisteluissa kuin oikeussalissakin itse kuvanneensa videon ja syytti ”jonkun muun” tehneen rikoksen hänen puhelimellaan.
Dokumentissa olisikin ollut ensiarvoisen tärkeää kysyä Siltsulta, miksi kertomus muuttui.
lll
Dokumenttisarjan idean ”isä”, vastaavan tuottajan Eero Hietala kertoi Seiskalle jo aiemmin, että dokumentissa oli käsitelty näitä ristiriitaisia puheita, mutta ohjaajan ratkaisusta ne oli jätetty pois.
Ohjaaja Minna Dufton sen sijaan ei koskaan vastannut Seiskan soittopyyntöön vaan luikki julkisuutta piiloon.
Puhemiehen rooliin joutunut Hietala puolestaan muistutti, että dokumentin katsojan annetaan itse päättää voidaanko Siltsulle antaa anteeksi. Mutta miten katsoja voi muodostaa mielipidettään, jos dokumentissa pimitetään rikoksen käsittelyssä oleellisia tietoja?
Toisaalta, tuskin Siltsu edes odottaa anteeksiantoa, eihän hän ole esittänyt anteeksipyyntöäkään.
Hän ei myöskään kadu tekemiään rikoksia. Tämän hän kertoo dokumentissa.
lll
Jo näiden viattomien lapsiuhrien vuoksi Sillanpäältä olisi pitänyt dokumentissa kysyä, miksi hän päätti valehdella oikeudessa.
Jari Sillanpään kohutulla seksihierojalla karu kohtalo: tukehtui hodariin!
Dokumentissa olisi ehdottomasti pitänyt esittää kylmät faktat: tässä on ihminen, joka on saanut lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta syytteen, mutta päättänyt jo poliisikuulusteluista lähtien valehdella aina käräjätuomarille silmiin katsoen.
Ja ilman pienintäkään halua auttaa rikoksen selvittämisessä, johon hänet myöhemmin tuomitaan.
Ja joka lainvoimaisen tuomion jälkeen kertoo kokonaan toisen totuuden (ja paljastaa samalla vedättäneensä niin poliisia kuin Suomen oikeuslaitosta) ja sen lisäksi ilmoittaa, ettei kadu rikostaan.
Vasta näiden faktojen perusteella katsojalle olisi tarjoutunut mahdollisuus puolueettomaan Siltsun arviointiin.
lll
Selvää on se, että dokumentti on tehty kohteensa kanssa hyvässä yhteistyössä.
IL: Jari Sillanpäälle syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Ikävien kysymysten esittäminen olisi mitä luultavammin lopettanut yhteistyön siihen.
Siltsun valkopesu on onnistunut myös ajoituksellisesti loistavasti, sillä tangokuningas on juuri saanut uuden kappaleen valmiiksi ja liput joulukonserttikiertueelle ovat tulleet myyntiin.
Hampaaton dokumentti on Siltsun fanitusohjelma, jolla valmistellaan miehen uutta tulemista parrasvaloihin.
Edit 25.9.2023 Ohjaaja Minna Dufton otti Seiskan toimittajaan yhteyttä viikon päästä soittopyynnöstä heti, kun näkökulma oli julkaistu. Hän kertoi soittopyynnön menneen puhelimeen, joka ei ohjaajan mukaan ollut käytössä. Viestittelyt sekä puhelut toimittajan ja ohjaajan välillä käytiin numerosta, jonka ohjaaja kertoi poistuneen käytöstä.