Näin ylellisesti Vappu Pimiä viettää hääpäiväänsä

Näin ylellisesti Vappu Pimiä viettää hääpäiväänsä
20251005, Helsinki. Tanssi tähtien kanssa live lähetys. Kuvassa Vappu Pimiä.

Vapulla on syytä juhlaan.

Suosikkijuontaja Vappu Pimiä on tullut pitkälle siitä, kun hän aloitteli uraansa Maikkarin yöchatissa 2000-luvun alussa. Hän on ollut jo vuosia tunnistettava ruutukasvo ja yleisön kestosuosikki.

Video: Vappu Pimiä kertoo fiiliksistään TTK:n päättymisen jälkeen

Vappu juonsi vuodesta 2009 lähtien Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa viime vuoteen saakka, kunnes oli aika siirtyä uusien haasteiden pariin. 

Ruoanlaiton ystävänä tunnettu Vappu siirtyi tanssiparketilta keittiöhommiin ja liittyi MasterChef Suomen tuomaristoon. Sen rinnalla hän jatkaa farmareiden rakkaus-realityn juontamista Maajussille morsian -ohjelmassa.

Mutta vaikka työelämässä puhaltavat uudet tuulet, siviilin puolella kaikki on ennallaan: Vappu ja hänen Teemu-rakkaansa viettävät nimittäin jo 13. hääpäiväänsä.

Mikä morsian!

Juhlapäivän kunniaksi Vappu muistelee parin hääpäivää Instagram-tilinsä tuoreessa julkaisussa – kuvien muodossa.

Julkaisussa nähdään Vapun ja Teemun 13 vuoden takainen mustavalkoinen hääkuva sekä toinen, hilpeä yhteiskuva.

–  13 vuotta sitten oli ihana päivä ja niin on tänäänkin! Tultiin juhlistamaan pitsihääpäivää upeaan Firenzeen, Vappu kirjoittaa päivityksen kuvatekstissä.

Julkkikset onnittelevat

Julkaisun alle on tullut paljon onnitteluja. Tavan tallajiien lisäksi onnentäyteiset terveisensä ovat jättäneet myös useat julkkikset.

– Onnittelut teille, kirjoittaa Minttu Kaulanen sydänemojien kera.

–  Rakastan! Onnea waiffi ja sihteeri! Ootte kultaa, juontaja Susanna Laine onnittelee.

–  Onneaaa!!! toivottaa näyttelijä Anna-Maija Tuokko.

Vappu Pimiä
Vappu pokkasi vuoden juontajan Venla-palkinnon tammikuussa järjestetyssä Venla-gaalassa.