Näin vakavana Minka Kuustosta näkee harvoin – dramaattiset kuvat julki

Näin vakavana Minka Kuustosta näkee harvoin – dramaattiset kuvat julki
20240226 HelsinkiMinka Kuustonen Tuurenmäki 98 -sarjan pressitilaisuudessa.Aller Media / Heidi Heikkilä

Minka poseeraa kohtalokkaissa kuvissa varsin vakavana.

Näyttelijä Minka Kuustonen, 38, yllättää tuoreella päivityksellään.

Aurinkoisena tunnettu Minka julkaisee Instagram-tilillään lähes poikkeuksetta hyväntuulisia kuvia, joissa kaunotar hymyilee leveästi erilaisten aktiviteettien keskellä.

Minka on esimerkiksi jakanut tilillään paljon materiaalia vapaa-aikansa urheiluaktiviteeteista. Talven aikana näyttelijätär vietti paljon aikaa suksilla, ja myös nyrkkeilyhanskat ovat olleet useaan otteeseen tämän käsissä.

Minka kuitenkin yllättää tuoreilla kuvapäivityksillään, joissa kaunotar poseeraa harvinaisen vakava ilme kasvoillaan. 

Kohtalokkaat, mustavalkoiset kuvat ovat valokuvaaja Tommi Mattilan käsialaa, ja tämän kameran edessä on poseerannut Minkan lisäksi muun muassa myös näyttelijä Linnea Leino.

Kuvaussessio järjestettiin Lahdessa, ja Minka kertoo tilillään iloisena onnistuneesta kuvauspäivästä.

– Pidettiin huikee stillkuvaussessio kuvaaja Tommi Mattilan ja maskeeraaja Maria Loikalan kanssa toissapäivänä Lahdessa. Tässä making of -video sessiosta. Käytiin kuvatut ruudut päivän jälkeen läpi, ja oisin halunnu valita niistä about kaikki. Kiitos laadukkaasta, inspiroivasta ja turvallisesta leikkipäivästä huipputiimille! Minka iloitsee.

Dramaattiset kuvat ovat keränneet hurjan määrän ihastuneita kommentteja, ja simppelin tyylikkäät kuvat ovat tummanpuhuvuudestaan huolimatta vanginneet Minkan valovoimaisuuden loistavasti.

– Upeeta, näyttelijä Hannele Lauri kehaisee.

Myös muun muassa Minkan näyttelijäsisko Iina Kuustonen, laulaja Nelli Matula ja vaatesuunnittelija Riikka Ikäheimo ovat ihastelleet kohtalokkaita valokuvia.