Näin suomalaismiljonääri juhlii isänpäivää amerikkalaisesti

Neljän suomalaisen perhe vietti isänpäivää yhdysvaltalaisena ajankohtana Espanjassa.
Renny, 66, ja Johanna, 30, Harlinin lapsilla on molemmilla Yhdysvaltojen kansalaisuus. Vanhemmat ovat ilmeisen tietoisesti hankkineet sen niin sanotun jus soli -säännön perusteella ajoittamalla oleilunsa Yhdysvaltoihin lasten syntymän aikaan.
Arkistovideo: Renny yllättää Johannan lahjoilla
Suomalaisessa perheessä Rennylläkin kaksoiskansalaisuus, ja uraa hän on tehnyt nimen omaan Yhdysvalloissa ja sen lisäksi Kiinassa ja Bulgariassa. Samalla tavalla myös Johanna ja lapset liikkuvatkin isän töiden perässä, ja Hollywood maailman elokuvapääkaupunkina varmasti avautuu helpommin kansalaisille.
Amerikkalaisuus Rennyn ja Johannan pikkuisten elämässä. Pian kolme täyttävä Coco-tytär ja reilu yksivuotias Jules viettivät isänpäivää angloamerikkalaiseen tyyliin sunnuntaina (15.6.).
Kansainvälisellä perheellä on mistä valita!
Suomalaisittain isänpäivää juhlittaisiin vähän ankeamassa kelissä, marraskuun toisena sunnuntaina.
Bulgariassa, jossa perhe myös asuu, oltaisiin vielä myöhemmässä vaiheessa, sillä siellä isänpäivää juhlitaan joulupäivän jälkeen, 26.12.
Insta-julkaisun mukaan pari vaihtoi Miamin Barcelonaan perjantaina
Johanna julkaisi isänpäiväkoosteenkin Instagram-tilillään angolamerikkalaisena isänpäivänä, kesäkuun kolmantena sunnuntaina.
Myös elokuvaohjaajan omalla Insta-tilillä nähtiin sama julkaisu, mutta kumpaisellakin se oli vain 24 tunnin ajan Instagram-tarinana. Se poistui palvelusta maanantaina myöhäisillan aikaan.
Isän ja pikkuisten riemukuvat
Johannan kokoamassa kuvassa on neljä otosta aidon riemuissaan olevasta isästä, joka nautti lastensa seurasta ja näiden aurinkoisesta olemuksesta.
– Hyvää isänpäivää hämmästyttävimmälle, rakastavimmalle, hauskimmalle ja välittävimmälle Rennylle, Johannan kuvakoosteessa todetaan.
Ennen isänpäivä-sanaa on myös lisätty Yhdysvaltojen lippu vinkiksi siitä, minkä alueen perinteen mukaan juhlaa vietetään
Lisäksi Johanna oli kuvannut Rennyn ja Renny Johannan, joten isänpäivä tuli vietettyä koko perheen voimin.
Paikkana ei kuitenkaan ollut amerikkalaisesta isänpäivän ajoituksesta huolimatta Yhdysvallat, vaan Rennyn kuvatekstin perusteella he ovat olleet Barcelonassa ja sittemmin Kanarialla. Samalla on ilmeisesti tehty töitä.