Näin näyttelijä Eero Ahon Isänpäivä lähti käyntiin: "Oli hyvin perinteinen"

Teresa Meriläinen-Aho ja näyttelijä Eero Aho

Uutisankkuri Teresa Meriläinen-Aho ja näyttelijä Eero Aho saapuivat yhdessä Tanssii Tähtien Kanssa -lähetykseen tänään sunnuntaina (13.11.).

Tänään vietetään isänpäivää, ja Eero kertoo aamunsa lähteneen ihanasti käyntiin.

– Oli hyvin perinteinen isänpäivä-aamu, sain lahjan sekä kahvia ja kakkua. Ne tuotiin minulle sänkyyn.

Eero Aho isyydestä: Koen Harry Potter -psykoosin jo kolmatta kertaa

Eero ja Teresa mainitsevat Seiskalle, että heillä on edessään kiireinen syksy.

– Maikkari muuttaa Vallilaan, meille tulee hienot studiot. Se on aina uusi alku, ja se on mielestäni kiva juttu, Teresa toteaa.

Eero näyttelee Helsingin Kaupunginteatterin Fanny ja Alexander -näytelmässä, joka saa ensi-iltansa ensi torstaina.

– Sitä harjoitellessa on mennyt viimeiset kuukaudet. On ollut todella intensiivistä kun olemme harjoitelleet kahdesti päivässä, aamuisin ja iltaisin. Siinä ei oikein kerkeä muuta tekemään, Eero toteaa.

Eero Aho hyppäsi avantoon Tampereella – ”Ihan saatanan kylmä”

Kiireen keskellä on tärkeää muistaa myös palautuminen. Pariskunta sanoo heidän rentoutuvansa hyvin erilaisilla tavoilla.

– Minä juoksen, ja on todella tärkeää saada ne minun lenkit. Tykkään liikkua ulkona, Teresa sanoo.

teresa meriläinen-aho ja eero aho
Eero ja Teresa saapuivat tämän illan TTK-lähetykseen.

– Ja minä makaan sohvalla. Tykkään olla välillä tekemättä mitään, Eero naurahtaa.