Näin kohukansanedustaja Noora Fagerström vietti synttäreitä – ”Vielä vuosi aikaa sekoilla”

Kokoomuspoliitikko muistetaan muun muassa Diilin neuvonantajana vuodelta 2021.
Smoothieketju Jungle Juice Barin perustaja ja enkelisijoittaja sekä Diilin neuvonantajanakin nähty Noora Fagertström on nykyisin kokopäiväpoliitikko. Kansanedustajaksi kokoomuksen riveistä valittu Noora ei kuitenkaan antanut asemansa jäykistää menoaan.
Alkuviikosta 39-vuotissynttäreitään juhlinut miljonäärikansanedustaja, sijoittaja ja tosi-tv-tähti julkaisi kemuistaan Instagramissa viiden kuvan kuvakarusellin.
Sunnuntaina (29.10.) julkaistuissa otoksissa Noora poseeraa tyttökavereidensa kanssa, esittelee hienosti sisustetussa asunnossa olevaa juhlapöytäkattausta, yhdistettyä joulu-tapas-karkkitarjotinta sekä seurueen miesten iloisia kokkailuhetkiä.
Kiinnostavin on kuitenkin Nooran kommentti julkaisunsa kuvatekstissä
Noora kertoo kemujen olleen alkuviikosta. Hän kertoo saaneensa myös kuulla, että on kuulemma vielä vuosi aikaa sekoilla.
– Nelikymppisenä pitää sitten käyttäytyä kuin aikuinen. Homma selkeä, Noora vitsailee ja on lisännyt sanomaansa hymyemojin sekä I Love You -käsimerkin.
Noora on perustanut tunnetun smoothie-ketjunsa nykyisen puolisonsa kanssa. Molemmat joutuivat kohun kohteiksi, kun Nooran lehtihaastattelussa vähävaraisille antamista neuvoista ja hänen suhtautumisestaan nousi somessa paljon huomautettavaa.
Tuolloin puoliso pahensi tilannetta vastaamalla hyvin uhkaavasti ainakin kahdelle Nooran vastauksia kommentoineelle julkisuuden henkilölle. Molemmat ovat pahoitelleet viestejä.

Positiivisena Nooran ympärillä vallinneena kohuna voi pitää hänen ja puolison merkittävän menestynyttä yritystä ja työn saamaa huomiota. Firma on perustettu jo niukasti parikymppisenä, ja siitä seurasi ura sijoittaja.
Tämä vei hänet myös viihdejulkisuuteen Diilin seitsemännen tuotantokauden neuvonantajana. Samalta kaudelta julkisuuteen nousi myös Sointu Borg, joka voitti kisan.