Näin Elina Gustafsson käsittelee eroaan

Näin Elina Gustafsson käsittelee eroaan

Elina ja hänen tanssijakumppaninsa Ansku Bergström kertoivat erostaan perjantaina.

Ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson, 32, ja avopuoliso Ansku Bergström, 39, vahvistivat eronsa perjantaina (18.1.).

Elinan ja tanssijana työskentelevän Anskun erosta oli huhuttu sosiaalisessa mediassa jo jonkin aikaa, sillä parin yhteiset päivitykset olivat hävinneet loppuvuodesta kokonaan. Myös parin yhdessä viettämä aika oli kortilla.

Meidän parisuhteemme on tullut päätökseen. Takana on kaunis yhteinen matka, paljon rakkautta ja seikkailuja, Elina ja Ansku kirjoittivat eron vahvistavassa Instagram-päivityksessään.

Ex-pariskunta ehti matkustella suhteensa aikana runsaasti ympäri maailmaa. He vierailivat yhdessä esimerkiksi Etelä-Afrikassa, Agrentiinassa ja Portugalin Azoreilla.

Vetäytyi yksin mökille

Tällä hetkellä entisen pariskunnan molemmat osapuolet ovat Suomessa ja totuttelevat uuteen arkeensa sinkkuina.

Kaksikko ei ole vielä kertonut jatkoa asumiskuvioilleen, vaikka Elina onkin hehkuttanut Instagramissa vihjailevasti "kommuunielämästään". Kommuunilla tarkoitetaan usein yhteistaloudessa asuvia ihmisiä, jotka eivät välttämättä tunne toisia entuudestaan. 

Elina ja Ansku ovat viettäneet vuorotellen aikaa myös mökillään. Erouutisen tultua julki Elina vetäytyikin luonnon rauhaan hiljentymään ajatustensa kanssa.

- Lenkki, jumppa, avanto ja sauna (sydän), Elina kirjoittaa perjantaisessa Instagram-tarinassaan.

Mustavalkoisessa kuvassa avautuu seesteinen järvimaisema, jonka etualalla komeilee jäähän kairattu reikä avantouintia varten.

Elina on jakanut maisemasta myös toisen kuvan tarinaansa. Julkaisujen taustalle hän on valinnut soimaan ruotsalaislaulaja Skottin kappaleen Overcome, jossa lauletaan vaikeiden asioiden ylipääsemisestä.

Do you ever wonder what it's like 

Losing what you cannot be without? 

I'll keep running 

Arkirutiinit tuovat rauhaa

Ansku ei ole julkaissut erouutisen jälkeen materiaalia someensa.

Hän on kärsinyt viimeisen vuoden aikana ikävistä terveysongelmista, jotka ovat liittyneet osaksi muun muassa vaihdevuosiin. Tämän lisäksi Ansku on häärännyt aktiivisesti töidensä parissa. Hän toimii tanssinopettajana ja suuntaa asiakkaidensa kanssa tulevana keväänä treenilomalle Kreikan Sivotaan. Anskun tunneille pääsee joraamaan myös verkkovalmennusten kautta.

Alkuviikolla Ansku kertoi olevansa tyytyväinen tämän hetkisen elämänsä arkirutiineihin. joihin kuuluu esimerkiksi aikaisin nukkumaan meneminen ja puhelimesta luopuminen hyvissä ajoin ennen unia.

- Tuntuu, että saa päivän aikana enemmän tehtyä asioita ja pystyy olemaan aktiivisempi aamusta, kun illasta myöhään. Toki nyt, kun opetukset on alkanut niin ei kovin aikasin pääse nukkumaan, Ansku kertoilee.