Murtunut naisystävä poistui yksin Kimmo Sasin hautajaisista

Konkaripoliitikon siunaustilaisuus järjestettiin Helsingissä lauantaina.
Kokoomuksen pitkäaikaisen kansanedustajan Kimmo Sasin siunaustilaisuus järjestettiin tänään (17.5.) Helsingin Vanhassa kirkossa.
Seiska oli paikalla seuraamassa yleisölle avoimia hautajaisia.

Tilaisuuteen saapui suuri joukko omaisia ja ystäviä. Yksi heistä oli poliitikko Ben Zyskowicz, joka kuvaili edesmennyttä ystäväänsä Seiskalle selvästi liikuttuneena:

– Kimmo oli minulle rakas ystävä. Kuljimme yhdessä ja yhtä jalkaa noin 55 vuotta. Tutustuimme vuonna 1970. Siitä eteenpäin toimimme yhdessä monilla eri foorumeilla.
Siunaustilaisuuden päätyttyä Ben poistui Vanhalta kirkolta viimeisten joukossa. Hän jutusteli muun saattoväen kanssa kostunein silmin.
Mukanaan Benillä oli vaimo Rahime sekä pariskunnan tytär, jonka Ben ottikin tiukkaan syleilyynsä kirkon pihamaalla.
Benin lisäksi myös muut poliitikot olivat saapuneet paikalle runsaslukuisina. Muun muassa ex-pormestari Jan Vapaavuori sekä ulkoasianministeri Elina Valtonen, joka peitti kasvonsa kirkosta postuessaan suurilla aurinkolaseilla.

Pyyhki kyyneleitään
Entisten kollegoiden ja perheen lisäksi siunaustilaisuuteen osallistui Kimmon naisystävä Natalia Jääskeläinen. Silminnähden murtunut Natalia ei halunnut kommentoida tilannetta medialle.

Tilaisuuden päätyttyä Natalia halasi kirkon edustalla Ben Zyskowiczia sekä ex-kansanedustaja Pertti Salolaista. Niin ikään Natalia ja toimittaja Rita Tainola jakoivat lämpimän hetken kirkon pihamaalla.

Saattoväen jakautuessa kotimatkalle Natalia poistui kirkolta yksin.
Peittävistä aurinkolaseista huolimatta Natalian saattoi nähdä pyyhkivän kyyneleitä silmäkulmastaan.

Kimmo menehtyi 16. huhtikuuta. Hän oli kuollessaan 73-vuotias.