Muistatko vielä Vera Jordanovan? Tältä hän näyttää nyt

Vuosituhannen alun Suomen menestyneimpiin kuulunut mallikaunotar on nykyisin kouluikäisen lapsensa yksinhuoltajaäiti.
Vuosituhannen vaihteessa Vera Jordanova, nykyisin 48, pysäytteli sydämiä Helsingin silloisten pintaliitobaarien illoissa. Edelleen yhtä kaunis Vera jatkaa sekä mallin että näyttelijän töitään, vaikka Suomessa ei paljoa näissä töissä näykään.
Unkarilaisille vanhemmille Helsingissä 1975 syntynyt Vera päätyi malliksi heti ylioppilaslakin päähän saatuaan. Pian hän myös siirtyi kiertämään maailman mallipääkaupunkeja. Kiertelevä kansainvälinen ura oli muusikkovanhemmilta tuttu.
Helsingin-vuosinaan Vera ehti heilastella muun muassa Iiro Seppäsen ja Samuli Edelmannin kanssa.
Molemmat miehet kuuluivat tuolloin Suomen seuratuimpiin julkkiksiin, kuten Vera itsekin.


Vera nappasi myös elokuvaroolin sadistisesta Hostel-leffasarjan kakkososasta. Vaikka rooli toi näkyvyyttä ja positiivista huomiota, ei Veraa ole maailmalla juuri näyttelijänä enää nähty.
Poikkeuksiin kuuluu muun muassa tämän vuosikymmenen alulla unkarilainen tv-sarja, jossa Vera nähtiin pääosassa. Hän puhuu sujuvan suomen ja unkarin lisäksi englantia, venäjää, saksaa ja ranskaa kuin vettä vain.

Elämä vei lopulta pysyvästi Yhdysvaltoihin. Mallina maan länsirannikolla työskennellyt Vera muutti New Yorkiin vuosikymmenen vaihduttua ja perusti perheen. Hänellä on yksi lapsi.
Samoihin aikoihin Vera julkaisi myös oman keittokirjansa.
Sittemmin hälisevä New York on vaihtunut maaseudun rauhaan Yhdysvaltojen itärannikolla.
Vuonna 2021 Vera vahvisti Ilta-Sanomille eronneensa. Haastattelussa hän kertoo, miten ystävällisissä väleissä on miehen kanssa, ja he viettävät kouluikäisen poikansa kanssa välillä yhteisiä perhehetkiä.
Ilta-Sanomille hän kertoi, miten kovat mallivuodet opettivat löytämään hyväksynnän ja rakkauden sisältä itsestään. Kriittinen ulkomaailma ei niitä tarjoa.
Vaikka Vera näyttää yhtä upealta kuin 20 vuotta sitten, hän on kuitenkin miettinyt myös ikäänsä. Myös siinä asiassa malli pitää päänsä kylmänä.
– Aion vanheta luonnollisesti, enkä lähde mukaan siihen trendiin, että muokkaisin itseäni kauneusleikkauksilla, Vera kertoi Ilta-Sanomien avoimessa haastattelussaan.
Veran myöhään sunnuntai-iltana (4.2.) Suomen aikaa julkaisema kuva näyttää, miltä kaunotar näyttää nykyään. Kuvan tekstissä hän vitsailee, että uni on yliarvostettua, sillä todellisuudessa äiti tarvitsee unen sijaan vain föönauksen ja hyvin valaistun peilin.
Ja tällaiseen ruskeasilmäiseen hymypoikaan Veran äidinrakkaus kohdistuu.
Vera selviää yhä moitteetta mallintöistä.