Muistatko vielä Iida Vainion exän? Näin thainyrkkeilijällä menee nykyään

Mediapersoonan ja thainyrkkeilyn maailmanmestarin alle vuoden kestänyt suhde oli täynnä käänteitä.
Seiska uutisoi vuonna 2022 Iida Vainion, 21, ja Jesse Palannon, 41, parisuhteesta.
Iida ja Jesse bongattiin maaliskuussa yhdessä Tampereen Nokia-areenalla järjestetystä Iskelmä Gaala 2022 -tapahtumasta.
Lopulta selvisi, että kaksikko oli tutustunut toisinsa Instagramin kautta, minkä jälkeen he pyörivät samoissa piireissä Mansessa.
Heidän suhteensa eteni hurjaa vauhtia ja he ehtivät kihloihinkin saakka. Iidan ja Jessen rakkaus kesti lyhyen aikaa, keväästä heinäkuun lopulle. Suhteen aikana he ehtivät erota ja palata yhteen muutamia kertoja.
Iida vahvisti lopulta marraskuussa eronneensa thainyrkkeilyn maailmanmestarista, ja hänen mukaansa suhde kaatui lopulta Jessen haluttomuuteen jatkaa.
– Jesse ei itse halunnut olla enempää tekemisissä. Oli totta kai riitoja. Sen jälkeen, kun lähdin pois Tampereelta, emme ole olleet missään tekemisissä, Iida totesi Seiskalle vuonna 2022.
Iidan mukaan thainyrkkeilijä ei halunnut hänen kanssaan vakavampaa suhdetta.
Kun Iida alkoi seurustelemaan kohurokkari Archie Cruzin kanssa, Jesse kävi kommentoimassa Seiskan uutista Facebookin puolella. "Jes", mies totesi parisuhdeuutisesta, ja ilmeisesti hän oli mielissään exänsä uudesta suhteesta.
Tuore kuva julki
Jesse on kuluneen vuoden aikana pitänyt melko matalaa profiilia julkisuudessa. Nyt miehen liikkeistä on tihkunut lisätietoa.
Jesse julkaisi 6. marraskuuta tuoreen somekuvan Instagram-tilillään.
Otoksessa Jesse poseeraa punaiseen pukuun sonnustautuneena. Miehen vierellä nähdään hänen ystävänsä, ja kaksikko kilistelee shottilaseilla.
– Mitä minä sanoin, vettähän se vaan oli, Jesse kirjoitti kuvansa yhteyteen.
Julkaisun tunnisteiden perusteella kuva on kesältä, kun Jesse oli vieraana läheisensä häissä.
Juhliminen vei veronsa
Jesse vieraili lokakuussa Oho, tein sen taas -podcastissa, ja haastattelun yhteydessä hän kertoi paniikkihäiriöstään. Vuonna 2011 Jesse palasi Suomeen Thaimaasta, ja erään lenkin aikana hän koki huolestuttavia oireita.
Jesse luuli saavansa sydänkohtauksen, mutta lopulta limeni, että kyse olikin paniikkikohtauksesta. Ex-nyrkkeilijä kävi päivystyksessä useita kertoja.
– Se (olo) ei vaan mennyt ohi. Ja tämä kaikki johtui siitä, että oli tullut juhlittua paljon, ja laukaisi sen paniikkikohtauksen ja ahdistuneisuuden. Totesin, että nyt tämän on pakko loppua.
Jesse vietti viikon sairaalassa, jossa hänen vointiaan tarkkailtiin. Lopulta lääkäri määräsi hänelle rauhoittavia lääkkeitä, ja käski hänet luopumaan viinasta. Univaikeudet helpottivat, kun hän otti iltaisin lääkkeensä.
Jesse muistelee podcastissa, ettei hän kuitenkaan syönyt lääkekuuria loppuun, ja samalla alkoholinkäyttö lähti lapasesta. Hän kertoo käyttäneensä sekä lääkkeitä että alkoholia samaan aikaan, ja että toiminta jatkui noin kymmenen vuotta.
Muuttunut mies
Jesse kertoo voivansa nykyään hyvin. Meno on rauhoittunut, ja alkoholin käytön suhteen on löytynyt kultainen keskitie.
– Enhän mä enää edes vuoteen ole oikeastaan ottanut (alkoholia), olen rauhoittunut aika paljon.
– Ei minusta ikinä absolutistia tule. Otin eilenkin lasillisen viiniä, mutta se jäi siihen. En ole enää addikti, mies totesi podcastissa.
Viime vuonna Jesse hankki uuden lemmikin, Masa -nimisen koiran. Jesse kertoi koiran hankkimisen olleen hänelle asia, joka on rauhoittanut häntä.
Naiskuvioidensa suhteen Jesse on suorapuheinen.
– Ei ole nyt mitään (vakavaa) ollut. Tykkään vähän vaihdella, ettei pääse kyllästymään, hän sanoi naureskellen.
Jesse myös vitsaili eräästä naisesta, joka oli ollut hänen luonaan yötä.
– Se kysyi, että onko minulla peiliä. Olin pikku aamujurpeloissa (kännissä), ja vastasin että ei ole, katson kuvani lehdistä, Jesse saneli ja purskahti nauruun.