Muistatko takavuosien näyttelijäkomistuksen? Tältä raamikas Jarmo Mäkinen näyttää nykyään

Taiteilija Jarmo Mäkinen, 64, on tehnyt merkittävän näyttelijänuran niin Suomessa kuin Ruotisissakin.
Viime aikoina televisiokatsojat ovat voineet bongata Jarmon esimerkiksi sairaalasarja Sykkeestä. Hän näyttelee sarjassa nimikaimaansa Jarmo Tainiota.
Viime viikolla Jarmo saapui kannustamaan näyttelijäkollegoitaan Hamsterit-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.
Elokuvan on ohjannut arvostettu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Markku Pölönen, jonka ohjauksessa myös Jarmo on päässyt työskentelemään.

Suomessa tekemiensä roolien lisäksi Jarmo on myös yksi Ruotsin tunnetuimmista suomalaisnäyttelijöistä.
Hänet on nähty tänä vuonna muun muassa ruotsalaisessa Netflix-sarjassa Clark sekä lyhytelokuvassa Askel kohti luotia.
Jarmo tunnetaan myös menestyksekkäänä ääninäyttelijänä ja mainosäänenä.
Rakkauselämästään Jarmo on ollut viime vuosien aikana vaitonainen.
Vuosi sitten Jarmo poseerasi punaisella matolla yhdessä pitkäaikaisen Milla-puolisonsa kanssa.
Milla ja Jarmo kertoivat muutama vuosi sitten Seiskalle tavanneensa ensimmäisen kerran taksissa.
- Meillä on Jarmon kanssa yhteisiä ystäviä ja osuimme illan päätteeksi sattumalta samaan taksiin. Siitä se sitten lähti, Milla myhäili tuolloin.

Jarmo ja Milla juhlivat vuonna 2020 viidentoista vuoden mittaista seurustelusuhdettaan.