Muistatko? Samuli Edelmann hyppäsi mereen – Kari Hietalahti kertoo versionsa podcastissa

Karin mukaan Samuli ei hypännyt mereen vedonlyönnin seurauksena.
Aki Linnanahteen podcastin Aki Linnanahde talk show'n uusimman jakson vieraana on näyttelijä Kari "Hissu" Hietalahti.
Hissu muistetaan lukuisista ikonisista rooleistaan. Yksi näistä on 90-luvulla nähty, rakastettu sketsisarja Vintiöt. Hissun lisäksi ikonista sarjaa tähdittivät Jussi Chydenius, Samuli Edelmann, Janus Hanski, Santeri Kinnunen, Niko Saarela ja Juha Veijonen.
Nuoret miehet kävivät myös kiertämässä Suomea, ja Kari kertoo podcastissa, että he olivat kuin rocktähtiä.
Kyse ei ollut vedonlyönnistä
Elokuussa 1995 Vintiöt olivat keikalla Viking Line Cinderella -risteilyllä. Tuolloin Samuli Edelmann päätyi laidan yli meren aallokkoon. Aki tiedustelee Hissulta tapahtumaketjun kulusta.
– Pidetään se, mitä Samuli siitä kertoi... Hän horjahti sieltä, Kari kuittaa.
Aki mainitsee, että julkisuudessa on liikkunut huhuja siitä, että Samuli olisi hypännyt mereen vedonlyönnin seurauksena.
– Ei siinä mistään vedonlyönnistä ollut kyse, Kari toteaa ykskantaan.
– Se oli sellaista... Mehän tykkäsimme kiipeillä paljon silloin, hän pohtii ääneen.
Näyttelijä kertaa kaverusten olleen kahvittelemassa ja juomassa henkilökunnan tiloissa ennen horjahdusta. Hän muistaa uutisoinnit siitä, että tilanteessa olisi voinut käydä paljon pahemminkin.
– Se oli tiedossa.

Samuli kertoi hypänneensä
Samuli. Pimeydestä valoon -elämäkerrassa (Otava 2021) tapahtumia kerrataan Hissun versiosta poikkeavalla tavalla. Kirjan mukaan miehet olivat vetäneet pitkää tikkua, ja lyhimmän korren vetänyt joutuisi hyppäämään laivasta mereen.
– Samuli juoksi m/s Cinderellan peräkannelle, kiipesi tuhdista kännistään huolimatta vikkelästi kaiteen yli ja hyppäsi mereen, kirjassa todetaan.
Isä arvasi heti
Kari muistaa erään tapahtuman seuraavalta päivältä. Tuolloin otsikot huusivat "mies on tippunut mereen".
Hissun isä tiesi, että pojat olivat olleet keikalla kyseisellä laivalla.
– Isä soittaa saman tien, ja sanoo "huhhuh, se et ollutkaan sinä". Mutta hän arvasi, että se oli joku meistä, hän muistelee.
– Meillä oli tietty sellainen... rock 'n roll!
Aki Linnanahde talk show Podimossa.