Muistatko räppäri Tuomas Kauhasen? Täytti 40 vuotta – tältä hän näyttää nyt

Näin Erikoisjoukot-ohjelmassakin nähty räppäri on muuttunut.
Räppärinä tunnettu Tuomas Kauhanen täytti viikonloppuna 40 vuotta.
Video: Artistit paljastavat julkkisihastuksensa.
Hän päivitti merkkipäivästä Instagram-tililleen kuvan, jossa poseeraa sängyllä istuen, kädessään pullo kuohuvaa.
– Nuorena mä kelasin et neljäkybäset on vanhoja. Ja todellakin liian vanhoja räppäämään. Mut olo ei tunnu vanhalta ja tiedän et tästä tulee musiikillisesti mun paras vuosi. Joten ei muuta ku lisää kiekkoja auringon ympäri. Enemmän elämää, hän sanoo ja kiittää lopuksi kaikkia onnitteluista.
Kesähitti ei unohdu
Alun perin Porvoosta kotoisin oleva artisti muistetaan esimerkiksi 12 vuoden takaisesta Miksi naiset rakastuu renttuihin? -biisistä.
Myös alkuvuodesta 2013 julkaistu Pummilla Tallinnaan on jäänyt monien mieleen.
Lisäksi Tuomas tunnetaan Enkeli-kappaleesta, jossa feattaa Väinöväinö. Biisi oli vuoden 2013 kesähitti.
Enkeli on artistin toistetuin kappale Spotifyn mukaan 8,7 miljoonalla toistollaan.
Tuomas on julkaissut kaikkiaan kolme albumia, joista uusin Kun tulee pimeää on vuodelta 2021.
Räppäri nähtiin televisiossa viime vuonna Erikoisjoukot-ohjelmassa, mutta keskeytti jo ensimmäisessä jaksossa selkäongelmiensa vuoksi.
