Muistatko Mallikoulu-Amandan? Taistelee Miss Suomi -kilpailun voitosta

Muistatko Mallikoulu-Amandan? Taistelee Miss Suomi -kilpailun voitosta

Amanda on luonut tv-kisan jälkeen uraa ammattimallina.

Amanda Hakalax, 26, on monen muun missifinalistin tapaan tuttu jo aiemmin televisiosta.

Amanda oli vasta 17-vuotias kun hän osallistui Maikkarilla pyörineeseen Mallikoulu-ohjelmaan. Vuosi oli 2015 ja lopulta Amanda nappasikin kisan toisen sijan itselleen. Kilpailun voittajaksi kruunattiin Maya Tuominen.

Kohta kilpailusta on tullut kuluneeksi jo kymmenen vuotta. Näiden vuosien aikana Amanda on tahkonut hommia kisan kautta auenneiden mallintöiden kautta.

- Olen tehnyt töitä pääsääntöisesti Suomessa. Minut on voinut nähdä esimerkiksi Sokoksen, Citymarketin ja Kalevalan mainoskasvona, Amanda luettelee.

Amanda kertoo saaneensa runsaasti tukea kilpailuun rakkaalta perheeltään.
Amanda kertoo saaneensa runsaasti tukea kilpailuun rakkaalta perheeltään.

Amanda kertoo olevansa tyytyväinen luomaansa mallinuraan, mutta on yhtälailla innoissaan käynnissä olevasta missimatkasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

- Mallina olen lähinnä kasvoina erilaisille mainostajille, mutta nyt minulla on viimein väylä myös puhua itselleni tärkeistä aiheista, kuten nuorten hyvinvoinnista.

Amanda haluaa luoda nuorille kuvaa muun muassa siitä, että avoimuudella ja rehellisyydellä pääsee pitkälle.

Missikaunotar kertookin Seiskalle avoimesti seurustelusuhteestaan, joka on kestänyt jo viitisen vuotta. 

- Hän on aivan ihana mies, Amanda hymyilee ja kertoo pariskunnan asuvan avoliitossa keskenään.

Amanda paljastaa, että hänen puolisonsa on saapumassa myös syyskuussa käytävään Miss Suomi -finaaliin kannustamaan rakastaan.

Finaali lauantaina 14.9. Järvenpään Aino Areenalla. Lähetys nähtävissä myös Eveo-kanavalla.

Näin Amanda poseerasi lähes kymmenen vuotta takaperin Mallikoulu-ohjelmassa.
Näin Amanda poseerasi lähes kymmenen vuotta takaperin Mallikoulu-ohjelmassa.