Muistatko Kelly Kalonjin? Tältä hän näyttää nyt!

Muistatko Kelly Kalonjin? Tältä hän näyttää nyt!
20250115 HELSINKI. TENNISPALATSI. Robbie Williams, Better Man -elokuvan ensi-ilta. Kelly Kalonji. KUVA: ATTE KAJOVA

Televisiostakin tuttu kaunotar katosi pitkäksi aikaa.

Missikisoista ja televisiosta tuttu Kelly Kalonji, 39, vaikuttaa tänä päivänä Suomen lisäksi paljon ulkomailla.

Arkistovideo: Kelly joi vettä vessanpöntöstä

Pitkään julkisuudessa ollut Kelly kertoi Seiskalle jo pari vuotta sitten Farmi Suomi Revanssi -kuvauksissa, että hän valmistuu sairaanhoitajaksi Isossa-Britanniassa vuonna 2025.

Miss Helsingiksi vuonna 2013 kruunattu Kelly oli haaveillut tuolloin jo kauan uudesta ammatista, jonka vuoksi Kelly keskittyi opintoihinsa paljon.

Kaunottaren Instagram-profiilikuvauksesta voikin nykyään bongata sairaala- ja stetoskooppiemojin, jotka kertovat hänen statuksestaan. Lisäksi Kellyllä on bisneksiä kauneusalalla.

Kelly on ollut kahdesti kisaamassa Farmi Suomessa, ja hän osallistui myös Big Brother Vipiin vuonna 2021, sekä Viidakon tähdet -ohjelmaan vuonna 2023.

Katosi viikoiksi

Kelly ei enää paistattele julkisuuden valokeilassa ja lehtien palstoilla kuten ennen, vaan on keskittynyt muihin juttuihin.

Hän kirjoitti Instagram-tililleen viikko sitten inspiroivan julkaisun, jossa kertoi kadonneensa viikoiksi tarkoituksella.

– Maailmassa, joka jatkuvasti käskee meitä postaamaan enemmän, tekemään enemmän ja todistamaan enemmän, minä valitsin jotain muuta. Valitsin rauhan. Valitsin läsnäolon. Valitsin todellisen elämän, hän julisti seuraajilleen englanniksi.

Tauko teki Kellylle hyvää ja hän kiittää ihmisiä, jotka pysyivät hänen rinnallaan.

Vastoinkäymisiä matkalla

Kellyllä oli kesäkuussa synttärit, joita hän vietti Marokossa. Myöhemmin hän paljasti päivityksessään, ettei reissu mennyt aivan kuten piti.

Hänen matkalaukkunsa katosivat ja saapuivat kohteeseen vasta päivä myöhemmin. Lisäksi Kellyn kuumailmapalloajelu oltiin jouduttu perumaan.

Kuumailmapalloajelut ovat suosittu aktiviteetti turistien keskuudessa Marokossa.

Bongattiin Suomessa

Seiskaan saatiin viimeksi salakuvia Kellystä viime talvena, kun tämä nähtiin luistelemassa mysteeriseuralaisen kanssa.

Kaunottarella oli päällään näyttävä turkki ja hän nautti talviaktiviteetista Tuusulanjärvellä.

Missitausta näkyvillä

Kellyn oma missitausta on myöhemmin hänen elämässään poikinut muitakin kuvioita. Kelly nimittäin oli joitain vuosia sitten Miss Afro Diaspora Finland -missikisan luotsaajana. 

Kisaa järjestettiin vuonna 2022, eikä se toistaiseksi ole saanut jatkoa.

Kilpailun voittajaksi kruunattiin helsinkiläinen Zakiya Joval, joka kertoi Seiskalle avoimesti elämänmuutoksestaan.