Muistatko? 50 Cent teki oharit – Martina Aitolehti houkutuslintuna!
Promoottori Kalle Keskinen järjesti 20 vuotta sitten rap-artistille 50 Centille konsertit Helsingin Areenalla. Kyseessä oli huima spektaakkeli, jossa Martina Aitolehdellä oli oma osuutensa.
Loud'n Live Promotions Oy:n promoottori Kalle Keskisen ensimmäisestä ulkomaisesta konsertista on tullut kuluneeksi 20 vuotta.
Videolla Martina Aitolehti hempeilee kultansa kanssa.
Keskinen järjesti yhdysvaltalaiselle rap-artistille 50 Centille konsertit Helsingin Areenalla 3. ja 4. marraskuuta 2006.
– Silloin ei oltu koskaan aikaisemmin järjestetty niin ison rap-artistin keikkaa Suomessa. Se oli meille suuri askel eteenpäin toiminnassamme, kun aiemmin olimme lähinnä järjestäneet kaksi kertaa Vauhtiajot Seinäjoella, Kalle kertaa.
– Saimme konserteilla lisäksi suuren huomion. Tapahtuma-ala ja mediat olivat ihmeissään, että mikä ihmeen porukka keltanokkia myy areenan loppuun ja toiselle päivälle vielä 7 000 lippua lisää.
Martina joulumuorina
Myös Seiska oli tuolloin spektaakkelissa mukana ja lehdelle oli luvattu maailmantähden tunnin pituinen erikoishaastattelu.
Seiskan toimituksessa oli varauduttu huolella haastatteluun, ja paikalle oli tilattu joulumuoriksi pukeutunut Martina Aitolehti eräänlaiseksi houkutuslinnuksi.
Maailmantähteä oli tarkoitus hemmotella paitsi Martinan seuralla, myös supisuomalaisella pikkujoululounaalla.
Kaikki oli siis valmiina 50 Centin haastattelua varten: Martina keikisteli seksikkäänä joulumuorina, ravintola Zetorin pöydät notkuivat Fazerin suklaasta ja lahjapöydässä odotti muun muassa räppärin nimellä varustettu kuksa.
Enää vain itse päätähti puuttui.
Kello kävi, eikä räppäriä kuulunut.
Lopulta lukuisten puheluiden jälkeen Seiskan toimittaja sai Keskisen välityksellä tiedon.
– Minulla on jetlag. En voi liikkua hotellista minnekään, hotelli Kämpiin majoittunut 50 Cent viestitti.
Luonnollisesti kaikki osapuolet olivat pettyneitä. Viiden tunnin odottelun jälkeen Martina otti muorinpuvun pois ja alkoi napsimaan pikkujouluherkkuja.
Edes Martinan vetovoima ei saanut diivaa räppäriä liikkeelle.
Punainen matto ja Kymppiuutiset
Vaikka 50 Cent teki haastattelutilanteessa oharit, konsertit sen sijaan hoituivat mallikkaasti.
Tosin Kallelle itselleen konserttijärjestelyissä oli haastetta, olihan hän ensimmäistä kertaa tällaisen projektin kimpussa.
– Se oli aivan erilainen homma kuin festivaalin järjestäminen. Liikkuvia osia oli toki vähemmän, mutta kaikki piti opetella. Budjettia ei esimerkiksi voinut laskea tarkkaan, koska kaikki kulut eivät olleet heti tiedossa, Kalle muistelee.
– Järjestelyissä oli mukana samoja kavereitani, jotka tekivät Vauhtiajoja. Onneksi oli navigaattori autossamme, muuten me Pohjanmaan pojat emme olisi löytäneet edes koko areenalle ajoissa.
– Konsertin järjestämisestä saisi kokonaisen kirjan, että mitä kaikkia kommelluksia siihen liittyi. Eihän sitä silloin mistään mitään sopimuksiakaan tehty! Kun Pohjanmaalla on riittänyt kädenpuristus, Kalle nauraa ja kertoo, että tuon jälkeen sopimukset on aina tehty.
Konsertit tehtiin isolla kädellä suuren maailman tapaan.
– Tyylillä kuitenkin kaiken teimme. Kutsuimme keikalle paljon julkisuuden henkilöitä.
– Siellä oli punaiset matot ja mediaseinät kuin jossain Hollywoodissa.
Ennen konserttia järjestettiin mediatilaisuus, joka oli poikkeuksellista sekin.
– Norreksen Lasse hoiti mediaa ja tiedotusta konserteissa. Pääsimme jopa Kymmenen Uutisiin, joka kuvasi suorana areenalta. Uutisissa kerrottiin, kuinka nuoret pohjalaiset yrittäjät toivat räppäri 50 Centin Suomeen. Kaikki oli hullua ja jännää, Kalle muistelee.
Cheek toivoi lisäkeikkoja
50 Centin konserteissa oli lämmittelijöinä nimekkäitä kotimaisia artisteja, kuten Elastinen ja Cheek.
– Se oli ensimmäinen keikka, missä lähes kaikki ihmiset yleisöstä seisoivat ja jorasivat myös tuoleilla, sitä ei oltu ennen Areenallakaan nähty.
– Cheek lähetti keikan jälkeen jopa erilliset kiitoksensa ensimmäisestä areenaesiintymisestään.
– Hän kirjoitti ruutupaperille lisäksi, että on käytettävissä keikoille tulevaisuudessakin ja niitä tehtiinkin lisää vuosien aikana. Myöhemmin areenallekin löydettiin navigaattorilla ja sen jälkeen on löydetty aina Olympiastadionille asti, promoottori naurahtaa.
Kalle Keskinen on sittemmin järjestänyt suuren joukon eri artistien konsertteja, joita ovat tähdittäneet muun muassa Bon Jovi, Kanye West, Jay-Z, Snoop Dogg, Britney Spears, The Killers, Liam Gallagher, Bryan Adams, Santana, Toto, Backstreet Boys ja Avicii.
Loud'n Live Promotionsin ensi kesän festivaaleja ovat muun muassa Kaivopuisto Blues, Helsinki City Festival, Seinäjoen Vauhtiajot, Tampere City Festival ja Tapiola Festivaali.