MTV: Erja Häkkinen: Avoliitto

MTV: Erja Häkkinen: Avoliitto
20250213, Helsinki. Häjyt 2 ensi-ilta. Kuvassa Erja Häkkinen.

Erjalla vaihtui asuinmaa.

Entinen malli ja televisiokasvo Erja Häkkinen, 63, oli monen muun julkisuudesta tunnetun henkilön tavoin eilen (torstaina 13.2.) Helsingin Tennispalatsissa Häjyt 2 -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.

Arkistovideolla Häjyt-elokuvan tähdet murrevisassa:

Asuinmaa vaihtui

Erja kertoi MTV:lle, että hänen elämäänsä ovat puhaltaneet uudet tuulet, ja että hän on muuttanut yhteen pitkäaikaisen kumppaninsa Mika Karttusen kanssa.

Kaikki on muuttunut. Asuin pitkään Monacossa ja Pariisissa, mutta nyt totuttelen uuteen: olen palannut takaisin Suomeen, Erja iloitsee MTV:n haastattelussa.

Erja kertoo, että paluusta Suomeen on vain muutama viikko.

Erja ja Mika ovat olleet yhdessä yli kymmenen vuotta, mutta Mika on joutunut matkustamaan tiheästi Suomen ja ulkomaiden välillä.

Erja kuvattuna eilen Häjyt 2 kutsuvierasensi-illassa.
Erja kuvattuna eilen Häjyt 2 kutsuvierasensi-illassa.

Tapasivat töissä

– Nyt olemme saman katon alla, se on uudenlainen jakso ja niin paljon helpompaa, Erja kertoo haastattelussa.

Vuonna 2020 Erja paljasti Anna-lehdelle, että hän ja Mika tapasivat 200-luvun puolivälissä, kun Erja juonsi Miljonääri Jussi -ohjelmaa. Mika työskenteli ohjelman tuotantotiimissä.

Erja oli aiemmin naimisissa formulatähti Mika Häkkisen kanssa. Häkkiset erosivat vuonna 2008. Mikalla ja Erjalla on kaksi aikuista lasta.