Movetronin Päivi Lepistö biletti aamukuuteen – tämän takia Aikakoneen Sani ei pystynyt samaan

Movetronin Päivi Lepistö biletti aamukuuteen – tämän takia Aikakoneen Sani ei pystynyt samaan

Juhlakansan kaunottarissa riittää edelleen virtaa.

Sani ja Päivi Lepistö ovat viihdyttäneet hiteillään jokaisessa Suomen kolkassa jo 1990-luvun alusta.

Juhlakansan kaunottarissa riittää edelleen virtaa.

– Bileet lähtevät tarvittaessa edelleen meiltä molemmilta käyntiin! Oikein harmitti, kun taannoisella risteilyllä Sani oli hieman kipeänä, ja jouduin poikkeuksellisesti juhlimaan ilman häntä aamukuuteen, Päivi totesi Seiskalle CatCatin Bye Bye Baby -synttärikahveilla.

Movetronin Päivi Lepistö biletti aamukuuteen – tämän takia Aikakoneen Sani ei pystynyt samaan

Aion vihkiä homopareja

Virpi ja Katja Kätkä ovat tehneet jo 30 vuotta keikkaa Bye Bye Baby -viisukappaleensa siivittämänä. Energiset sisarukset mahtuvat tänä päivänä edelleen vuosikymmenten takaisiin, paljon kohua herättäneisiin esiintymisasuihinsa.

– Nämä ovat olleet hyvässä turvassa Ylen varastossa, sisarukset kertoivat Hercules-yökerhon Bye Bye Baby -synttärikahveilla. Duo keikkailee edelleen tasaisesti. Sisaruksilla on toki myös arkityönsä. Parhaillaan Virpi opiskelee papiksi.

– Tietysti vihin homopareja valmistuttuani! Olemmehan me nytkin juhlimassa gay-yökerhossa. Jeesus oli aina sorrettujen puolella, Virpi perustelee.

Movetronin Päivi Lepistö biletti aamukuuteen – tämän takia Aikakoneen Sani ei pystynyt samaan

Unelmasta tuli totta

Tilipäivä-duo eli Ismo Poutiainen ja Ari-Pekka Ruha esiintyivät iltabileissä täydelle yökerholle yhdessä CatCat-duon kanssa kappaleella Sielun sirpaleet. Varsinkin Ismolle CatCat on kautta aikain suurin esikuva musiikkialalta.

– Nyt tuli unelmasta totta ja näillä fiiliksillä on hyvä lähteä kohti kesän omaa sinkkujulkaisua ja esikoisalbumin valmistumista, miehet iloitsivat.

Movetronin Päivi Lepistö biletti aamukuuteen – tämän takia Aikakoneen Sani ei pystynyt samaan

Haluan uuden roolin

Miska Haakana sai vuodenvaihteessa valmiiksi rupeamansa Salatut elämät -sarjan pahiksen roolissa. Nyt tosielämässä sympaattinen mies haeskelee seuraavaa roolikiinnitystä.

– Olen saanut nyt työstää monenlaisia projektejani, mutta kyllä näytteleminen on se tulevaisuuden tavoite. Siitä kaikki lähti aikanaan ja toivottavasti hyvä, uusi rooli vielä löytyy, Selviytyjät-kisassa Virpi Kätkään tutustunut Miska mietti.

Movetronin Päivi Lepistö biletti aamukuuteen – tämän takia Aikakoneen Sani ei pystynyt samaan

Viihdyn vihdoin yksin

Taideasiantuntija Pauliina Laitinen vaihtoi Marbellan maisemat Espoon Haukilahteen.

– Puolen vuoden jälkeen oma piha ja elämä Espoossa tuntuu tosi hyvältä. Nyt avioeron jälkeen tunnen ensikertaa viihtyväni loistavasti yksin, Pauliina kertoo.

– Minulla on hyvä olla näin. Olen avoin elämälle, enkä koe erityistä tarvetta löytää uutta suhdetta, kuten aiemmin. Viihdyn vihdoin yksin, Pauliina iloitsi.

Movetronin Päivi Lepistö biletti aamukuuteen – tämän takia Aikakoneen Sani ei pystynyt samaan

Pojasta tuli työkaveri

Movetron-yhtyeessä koettiin kovia, kun perustajajäsen Timo Löyvä kuoli yllättäen alkuvuodesta vain 59-vuotiaana. Tilalle yhtyeen muusikoksi astui niinikään alkuperäisen jäsenen, Jukka Tanttarin poika Mikael Tanttari. 26-vuotias Mikael on yhtyettä neljä vuotta nuorempi.

– On hienoa olla mukana, kun tiedän, että tälle on Timon siunaus. Toinen intohimoni on ratsastus. Olen kisannut esteitä kansallisella tasolla ja ratsastusta on tarkoitus vielä jatkaa, Mikael kertoi.

Movetronin Päivi Lepistö biletti aamukuuteen – tämän takia Aikakoneen Sani ei pystynyt samaan

Kuntoiluni väheni radikaalisti

Kansanedustaja Kike Elomaa, 68, on kulkenut jo 11 vuotta Eduskuntatalon ja Maskun väliä. 

– Treenaan salilla enää vain kerran viikossa kotioloissa. Tietysti se olisi viikollakin mahdollista, mutta en vain jaksa tai viitsi! Tunnen ensikertaa sympatiaa liikkumisesta lintsaavia ihmisiä kohtaan, entinen kehonrakennuksen Miss Olympia myönsi.

Movetronin Päivi Lepistö biletti aamukuuteen – tämän takia Aikakoneen Sani ei pystynyt samaan