Mitä tapahtui BB-voittajan kasvoille?

Mitä tapahtui BB-voittajan kasvoille?

Televisiosta tuttu poromies hämmentää valokuvallaan.

Enontekiöllä porotaloutta harjoittava Andte Gaup-Juuso voitti Big Brother -ohjelman vuonna 2014.

Andte päivitteli vastikään sometileilleen omakuvansa, jossa katse kiinnittyy hänen kasvojensa erikoiseen väritykseen. Andten kasvojen iho on etualalta kulmien päälle saakka huomattavasti tummempi kuin hänen otsansa ja leukaperänsä. Vaikuttaisi siltä, että Andte on saanut päivetystä kasvoihinsa kypärämyssyn aukosta.

Andten someseuraajat ovat huomioineet rusketuksen. Muun muassa liikemies Sampo Kaulanen on kommentoinut Andten kuvaa Instagramissa.

– Sinulla on kiva rusketus, Sampo kirjoittaa kommenttikentässä englanniksi itkunauruhymiön kera.

– Älä ole kateellinen. Tule tänne hankkimaan samanlainen, Andte on vastannut niin ikään englanniksi.

Facebookissa kommentoijat otaksuvat, että Andten omalaatuinen kasvojen rusketus johtuisi keväthankien heijastamista auringonsäteistä. Mitä ilmeisimmin poromies viettää paljon aikaa ulkona.

– Oot näköjään ollut keväthangilla. Muistan ikuisesti sun BB-kauden, eräs kommentoija kirjoittaa.

– Mitä pojalle kuuluu, oot ollu kevät hangilla kun on aurinko ottanut väriä kasvoihin, toinen kommentoi.

– Onpa päivetys tarttunut, kolmas äimistelee.

Elämäntapamuutos taustalla

Andte sai Big Brotherin voittopottina hurjat 100 000 euroa. Andte on kertonut julkisuudessa veroihin huvenneen 30 000 euroa. Jäljelle jääneillä rahoilla Andte pisti keittiön uusiksi ja osti itselleen ja veljelleen uudet moottorikelkat sekä reet.

Andte elää tätä nykyä lapsiperhearkea Raittijärven pienessä kylässä. Hän valotti elämäänsä Arman Pohjantähden alla -ohjelmassa vuonna 2019. Tuolloin hän kertoi tutustuneensa nykyiseen vaimoonsa Tinderin kautta. Pariskunnalla oli tuolloin yksi lapsi.

Vuonna 2024 Andte hekumoi somessa alkoholin jättämistä ja kuntoilun aloittamista. Andte on jakanut hauiskuvia someen.

Moni Andten someseuraaja on jakanut kehuja miehen elämäntapamuutokselle sekä sen myötä tapahtuneelle muodonmuutokselle.