Mitä nyt? Toni Wirtanen julkaisi harvinaisen kuvan

Vastaavasta edellisestä julkaistusa kuvasta on Tonin Insta-tilillä kulunut kolme vuotta
Punkmuusikkona 34 vuotta elänyt Toni Wirtanen yllätti herkälllä ja hempeällä Instagram-julkaisullaan.
Arkistovideo: Toni Wirtasen haastattelu Seiskalle vuodelta 2020
Toni on Instagramissa yllättävän harvasanainen ja -kuvainen. Hän pitää usein viikkojen, jopa kuukausien taukoja kuviensa julkaisussa. Ennen tuoreinta otosta edellinen kuva hänen aikajanallaan on julkaistu jo neljä kuukautta sitten.
Kännykkään on kuitenkin varmasti kertynyt kuvia rokkarin arjesta sillä välilläkin, ja torstaina (7.8.) aivan tietty näky sai hänet pitkästä aikaa Instagramiin.
Tuoreimmassa kuvassa hänen ja laulaja Jannika B:n tytär palaa kesälomalta taas koulutielle. Isän sydäntä riipaisee ajan kuluminen, ja hän kiteyttää sen tutulla, myötäelävällä sanailullaan.
– Miten voi olla mahdollista, että tämän ala-asteesta on jo yli puolet takana?! Vastahan tuo syntyi viime vuonna! Vai miten se nyt oli? Asian hahmottaminen on vaikeaa.

Parin esikoinen aloittaa nyt viidennen luokan.
Kaikkien vanhempien huolena on tietysti myös koulutien turvallisuus.
– Kattellaanpas eteemme taas, Toni muistuttaa autoilijoille.
Tonin ja Jannika B:n kuopus ei vielä ole koulutiellä. Hän täyttää ensi kuussa neljä vuotta.
Edellisen kerran Toni on julkaissut kuvia lapsistaan vuonna 2022. Tuolloinkin esikoinen oli matkalla kouluun, ja kuopus puolestaan omassa otoksessaan katseli kesäiselle järvelle isänsä sylissä.