Mitä ihmettä? Pekka Pouta muuntautui Donald Trumpiksi – video

Meteorologin uskomaton tempaus on saanut aikaa melkoisen vastaanoton.
MTV:n meteorologina tunnettu Pekka Pouta yllättää uusimmalla tempauksellaan.
Video: Pekka Pouta ja sääkoira Sini
Yhdysvalloissa tapahtuu tänään, kun Donald Trump astuu virkaansa presidenttinä seitsemältä illalla Suomen aikaa.
Pekka päätti ottaa ilon irti uutistapahtuman johdosta ja muuntatutua Donald Trumpiksi. Taidokkaasti esittävä meteorologi elehtii ja puhuu aivan kuten Trump.
Videolla hän "ennustaa" virkaanastujaispäivän sään, tosi hiukan erikoisella tavalla.
Aurinkoista luvassa
Englanniksi puhutulla, MTV Uutisten julkaisemalla videolla Pekka muun muassa "suurinta säätapahtumaa neljään vuoteen".
– Meillä on monta aurinkoa. Enemmän aurinkoja kuin Kiinalla, hän julistaa ja levittelee käsiään.
Hän käskee unohtamaan muiden maiden auringot ja kiinnittämään huomiota siihen, että "meillä on maailman suurin aurinko".
Katsojat ilahtuivat
Hulvaton video sai melkoisen vastaanoton, ja positiivisella tavalla. Jo kymmeniä tuhansia näyttökertoja keränneen videon kommenteissa kehutaan Pekan heittäytymiskykyä.
– Pekkaaaaaaa!!!! Mitä heittäytymistä, mitkä näyttelijän lahjat! Terveiset sinne, eräs kommentoi.
– Muksukin nauro tätä kattoessa, toinen hehkuttaa.
– Hyvä Pekka, kolmas kehuu.
Videon näet alla olevasta upotuksesta tai täältä, mikäli se ei näy.