Mitä ihmettä? Laulaja Olga yllätti setelihameessa – napakka viesti vihaajille

Mitä ihmettä? Laulaja Olga yllätti setelihameessa – napakka viesti vihaajille

Entinen Salkkarit-tähti vapautui leikkimään tyylillään artistiuransa myötä.

Laulaja Olga eli Olga Heikkala tuli aiemmin tutuksi näyttelijänä.

Video: Olgan terveiset vihaajille.

Tähti kahmi menestystä Mira Angervuon roolissa Salatut elämät -sarjassa, kunnes vaihtoi alaa ja julkaisi debyyttisinglensä Uus Bitch tämän vuoden helmikuussa.

Samalla hän vapautui leikittelemään tyylillään, jota voi vaihtaa mielensä mukaan vaikka päivittäin. Näyttelijäntyössä kun ei voinut noin vain vaihtaa lookia mielensä mukaan.

Somessa kritiikkiäkin saanut Olga on päättänyt pukea päälleen mitä haluaa, välittämättä vihaajien mielipiteistä.

– Pitäkää huoli omista asioistanne. Antakaa mun olla timanttipikkareissa jos haluan, hän tokaisee.

Emma-gaalan lehdistötilaisuudessa hän sonnustautui setelimekkoon sekä toppiin, joka oli lävistetty metallitikuilla.

Olga julkaisi viime perjantaina biisin Jouluksi kotiin, jossa on mukana JVG. Artisti kertoo, että on tyylissään inspiroitunut Lady Gagasta. – Hän on pisimmän ajan tyyli- ja musaikonini. Uskon, että se näkyy paljon minun tekemisessäni.
Olga julkaisi viime perjantaina biisin Jouluksi kotiin, jossa on mukana JVG. Artisti kertoo, että on tyylissään inspiroitunut Lady Gagasta. – Hän on pisimmän ajan tyyli- ja musaikonini. Uskon, että se näkyy paljon minun tekemisessäni.

Ei koe ristiriitaa

Neljässä kategoriassa Emma-gaalassa 2025 ehdolla oleva tähti kertoo Seiskalle, että hänelle on selkeää, ettei hänen näyttelijä ja artistiuransa riitele keskenään.

– Niissä ei ole mitään konfliktia keskenään, koska minulle on niin selvää, että nyt teen musiikkia ja se on kaikki. 

– Uskon kestävän jonkin aikaa, että ihmiset hiffaavat, että olen musa-Olga enkä näyttelijä-Olga.

Arvostaa musavideoita

Olgalla on lavalla mukanaan kaksi tanssijaa ja keikoilla hiki virtaa. Hän haaveilee isosta show'sta.

– Rakastan pieteetillä tehtyjä esityksiä ja unelmoin siitä, että olisi rajaton budjetti tehdä iso lavashow. 

Olga arvostaa hyvin paljon musiikkivideoita, joita hänen mielestään on julkaistu tänä vuonna ehkä aiempaa enemmän.

– Ne tekevät paluuta. Haluan toteuttaa musavideoiden kautta taiteellisia näkemyksiäni ja panostaa niihin.