Mitä ihmettä? Janni Hussi työnteli rattaita – yllättävä kyytiläinen

Mitä ihmettä? Janni Hussi työnteli rattaita – yllättävä kyytiläinen

Rallikartturina menestystä niittänyt Janni Hussi kertoo sosiaalisessa mediassa luovasta ratkaisustaan, johon liittyy siniset rattaat. Myös valtiovarainministeri Riikka Purra otti kantaa Jannin hauskaan ideaan.

Rallikartturi ja mediakasvo Janni Hussi jakoi sunnuntaina kuvia itsestään työntelemässä rattaita.

Video: Janni Hussi ikävöi Harri-koiraa työmatkoillaan.

Koiran jalka vaati luovaa ajattelua

Kyseessä ei ole kuitenkaan mitkään perinteiset lastenvaunut, vaan varta vasten lemmikkien kuljettamiseen tarkoitetut koirakärryt. 

Janni esitteli Instagram-julkaisussaan ratkaisua, jonka teki noin viisi vuotta sitten rakkaan koiransa murtuneen jalan seurauksena.

Kuvissa näkyy Jannin toyvillakoira Harri istumassa tyytyväisenä sinisisissä rattaissa. Vuonna 2024 koira vietti 12-vuotissyntymäpäiviään

Vaihtoehtoinen kulkuneuvo

Janni kertoo kuvasarjassa kärryn taustoja:

Kävi toista sääliksi, kun ei päässyt kunnolla ulos nuuskuttamaan.

Voit katsoa julkaisun alta tai tästä linkistä

Janni toteaa julkaisussa, ettei kärryratkaisu ole ollut ainoastaan helppo:

Alkuun kieltämättä hävetti kulkea näiden kanssa... Mut sit aattelin et hittooks tästä. Mitä sitä ei oman koissun eteen tekis!

Rallikartturi kertoo, että koira kärsii nivelrikosta, joten kävelylenkit ovat nykyään hyvin rajattuja. Videolla Janni itse sen sijaan saa kuntoilua juostessaan kärryjen kanssa.

Ei mitkään sporttikärryt

Kyseessä ei Jannin mukaan ole kuitenkaan urheiluun tarkoitetut vaunut:

Nää ei ihan suoranaiset “sportti-kärryt” ole, joten juoksumukavuus ei ehkä ihan huipussaan näiden kanssa.

Kävelyyn kärryt sopivat kuitenkin erinomaisesti.

Kärryllä Harri pääsee kätevästi tutustumaan uusiin paikkoihin, joissa Janni sitten nostaa koiran ulos haistelemaan ja merkkailemaan.

Ja kyllä nää on myös monelle vastaantulijalle nostanut hymyn huulille, kun on tajunnut että kyydissä onkin koira, Janni kirjoittaa.

Kuvasarjasta välittyy koiran tyytyväisyys erikoiseen menopeliin. Seniorivillakoira näkyy usein Jannin sosiaalisessa mediassa:

Poliittinen kysymys?

Julkaisuun oli maanantaina kertynyt runsaasti kommentteja, joissa ihasteltiin Jannin luovaa ratkaisua.

Voi että, tällaisia ihmisiä lisää kiitos tälle pallolle, kirjoittaa eräs.

Ihana parivaljakko ja Harppuuna saa elää parasta elämäänsä, kirjoitti toinen.

Hieman yllättäen oli julkaisua käynyt kommentoimassa myös Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra (ps). Purra on jättänyt julkaisuun kommentin, jossa hän fiilistelee Harrin menopeliä:

Ihana 🥰 Harrin oma auto 🛺😍.

Janni ei näyttäisi seuraavan itse valtiovarainministeriä Instagramissa, mutta Purra seuraa kyllä Jannia. Ehkäpä persupoliitikko fanittaa Jannin koiran lisäksi myös kartturin rallitaitoja.