Missistä miljonääriksi! Karita Tykkä iski kultasuoneen – firma takoo jättitulosta

Kaiken kansan tuntema ex-missi tuli miljonääriksi vain muutamassa vuodessa.
Karita Tykkä, 48, on onnistunut luomaan vaikuttavan uran yrittäjänä.
Kansalaiset muistavat kuopiolaisen Karitan vuoden 1997 Miss Suomena.
Sen jälkeen savolainen nähtiin julkisuudessa juontajana ja mallina. Neljä vuotta sitten kuvankaunis Karita iski todelliseen kultasuoneen.
Hyvinvointivalmentajaksi ryhtynyt ex-missi perusti omaa nimeään kantavan Karita Media Oy:n. Yrityksen taloustiedot ovat komeaa luettavaa.

Pikavauhtia miljonääriksi
Karita on onnistunut tekemään melkoisen tempun. Hänestä on tullut vain muutamassa vuodessa menestyvä yrittäjä ja pesunkestävä miljonääri.
Hyvinvointivalmennus ja puhujakeikat lyövät ilmeisen hyvin leiville. Karitan firman tilille on kertynyt kaikkinensa 1,2 miljoonaa euroa voittoa ja 1,1 miljoonaa osingonjakokelpoista omaa pääomaa.
Huomattavan tuottavalla mediatoimistolla ei ole syytä huoleen, vaikka liikevaihto onkin hieman laskenut.
Karita Median liikevaihto oli toissa vuonna yli 700 000 euroa, kun taas viime vuonna noin 585 000 euroa.

Nyt puhuu miljonääri
Seiska tapasi menestyvän bisnesnaisen Nelosen mediatilaisuudessa Helsingissä. Karita tähdittää kanavalla pian alkavaa uutuusohjelmaa The Box Suomea.
Veitsenterävä kaunotar ei välitä puhua miljoonistaan. Yleisellä tasolla hän kuitenkin tuumii, että kovasta työstä on kiva saada tunnustusta.
– Uskon, että kaikki työtätekevät – on se sitten mitä työtä tahansa – toivovat, että saisivat työstä energianvaihdoksen, Karita muotoilee Seiskalle.

Pätevä vaikka mihin
Hyvinvointi kattaa kaikenlaista. Karitakin korostaa olleensa alalla jo vuosikymmenen, vaikka voittoa tahkoava yritys on vasta muutaman vuoden vanha.
– Osa aluevaltauksistani on tuoreempia. Olen esimeriksi tehnyt relax-valmennusta viitisen vuotta, supersuosittua pilates-valmennusta kolmisen vuotta.
Valmennuksia ei voi tehdä, ellei niihin löydy pätevyyttä. Karitalta titteleitä löytyy vaikka joka lähtöön.
– Olen kouluttautunut meditaatio-ohjaajaksi, lifecoachiksi, sointukylpyohjaajaksi, hengitysvalmentajaksi, psyykkiseksi valmentajaksi, mattopilatesohjaajaksi ja holistikseksi ravintoneuvojaksi.
Täsmäiskuja yrityksiin
Karita kertoo viime aikoina vähentäneensä luentokeikkoja, mutta tekee niitä yhä maksukykyisille yrityksille.
– Olen tehnyt tosi paljon luentoja erityisesti yrityksille. Se on mielenkiintoista, sillä pystyn tekemään täsmäiskuja yritysten omiin haasteisiin.
– Otan selvää, johtuvatko haasteet hermosto- tai stressinhallinnasta? Vai ravinnosta, josta halutaan energiaa ja elinvoimaa?
Kuin kävelevä mainos
Karitan jos jonkun on helppo puhua uskottavasti hyvinvoinnista. Seuraavaksi 50 vuotta täyttävä megakaunotar hehkuu terveyttä ja elinvoimaa.
Tuohan se uskottavuutta, kun voin itse hyvin.
– Onhan tässä sekin, että olen itse kiireinen yrittäjä-äiti enkä enää kolmekymppinen. Tuohan se uskottavuutta, kun voin itse hyvin ja jaksan arjessa.
– Vaikka välillä on stressaavia hetkiä, niin minulla on ne omat työkaluni, jotka toimivat. Lisäksi ymmärrän bisnesmaailmaa.