Miss Suomen raju aamuherätys – poliisit noutivat

Miss Suomi Tarja Smura oli sekä median että verottajan silmätikkuna 30 vuotta sitten.
Kun Nurmeksessa varttunut 22-vuotias neito Tarja Smura valittiin vuonna 1993 Suomen kauneimmaksi, joutui hän valtavaan mediapyöritykseen, vaikka ei hallinnut julkisuuden aakkosia.
Myös oman firman pyörittämiseen liittyvät periaatteet olivat täysin hakusessa, eikä Tarja hallinnut eläkeyhtiölle saati verottajalle tilitettäviä kuluja.
Niinpä ulosottovirasto päätyi tekemään kovan päätöksen ja pyysi virkavaltaa apuun saadakseen kaunottaren selvittämään raha-asioitaan.
Kylmää kyytiä
Tarja kertoi 30 vuotta sitten Seiskalle antamassaan haastattelussa heränneensä aamulla ovikellon soittoon silloisessa osoitteessaan Helsingin Itäkeskuksessa.

Oven takana oli kaksi nuorta konstaapelia virka-asuissaan. He pyysivät Tarjaa pukeutumaan ja lähtemään mukaansa.
– Toisenlaisissa olosuhteissa olisin voinut tehdä lähempääkin tuttavuutta heidän kanssaan, kun olivat niin salskeita, Tarja vitsaili tuolloin.
Poliisit kuljettivat Tarjan Helsingin Mäkelänkadulla sijainneesseen ulosottovirastoon kuuntelemaan nuhteita ja antamaan selvitystä varallisuudestaan.
Vääristynyt julkisuuskuva
Seiska soitti tapahtuman jälkeen Tarjaa nuhdelleelle ulosottovirkailijalle, koska oli perin kummallista pyytää virkavalta apuun varsinkaan, kun ei ollut kyse mistään suurrikollisesta.
– Kyseinen ihminen (Tarja Smura) on sen verran tomerasti kieltäytynyt tekemästä selvitystä varallisuudestaan, että katsoimme parhaimmaksi kääntyä poliisin apuun. Hän on julkisuudessa antanut ymmärtää olevansa paremmissakin varoissa, viihdelehtensä tarkkaan lukenut virkailija vastasi.
En ole talousrikollinen
Sosiaalialaa opiskelleella Tarjalla oli tuolloin velkataakkana opintolainat sekä kahden nimissään olleen yhtiön ennakkoverot ja eläkemaksut. Summa oli 120 000 markkaa, mikä nykyrahassa olisi noin 33 860 euroa.
– Myönnän, että olen töpännyt. En vähättele asiaa, mutta miljoonaluokan talousrikollista minusta ei saa tekemälläkään. En vain ole kyennyt maksamaan velkojani, koska rahaa ei ole, mutta se ei tee minusta huono ihmistä, Tarja totesi tuolloin.