Mirellalta ikävä tunnustus

Huippusuosittu laulaja kertoi lehdistölle julkisuuden huonoista puolista.
Kuusi Emma-pystia lauantaina napannut Mirella kertoo vaiherikkaasta vuodestaan.
Video: Mirella kertoo avoimesti vuodestaan.
Mirella mainitsi Emma-gaalassa lavalla, että vuoden aikana on tapahtunut myös vaikeita asioita suosion ja menestyksen myötä.
– Julkisuus ja suosio eivät ikinä ole olleet minun päätavoitteeni, eikä se ole ikinä painanut minulle hirveästi mitään. Enemmän (painaa) se musiikki ja rakkaus siihen, intohimo.
– Ja kun on tullut julkisuutta ja huomannut, miten ihmiset muuttuvat ympärillä. On huomannut inhottavaa käyttäytymistä. Että raha merkkaa enemmän kuin se musiikki, Mirella luettelee erittelemättä sen tarkemmin.
Lisäksi Mirella kokee menestyksen tuoneen mukanaan paineita.
– Uskon kaikkien ymmärtävän sen, että mitä tässä on tapahtunut vuodessa ja yhtäkkiä minulla on kuusi Emmaa, niin sitä painetta on.

Ristiriitaisia tuntemuksia
Mirella sanoo olevansa herkkä luonne. Hänellä on ollut kiertue meneillään, mistä hän on nauttinut paljon.
– Mutta totta kai kun tulen väsyneenä kotiin, avaan puhelimen vaikken haluisikaan, ja minun naamani on sitten siellä. Ja ihmiset kirjoittavat mitä kirjoittavat.
– Niin toki silloin tuntuu tosi vaikealta, että miksi teen tätä itselleni. Minun pitäisi suojella itseäni... On aika ristiriitaisia fiiliksiä välillä. Sitten lavalla tai studiolla ollessani muistan, että tämä on se isoin haaveeni ja rakkauteni.
Laulaja kertoo, ettei aio lopettaa musiikintekoa ja intohimonsa toteuttamista muutaman tyhmän kommentin vuoksi.