Mirella: Suuri ilouutinen!

Mirella: Suuri ilouutinen!

Mirella saavutti merkittävän etapin elämässään.

Artisti Mirella (oik. Mirella Roininen), 20, valmistuu ylioppilaaksi tänä syksynä. 

Katso myös! Mirella ja Sexmane eivät enää peittele yhdessäoloaan:

Asia selviää Ylen torstaina (13.11.) julkaisemasta syksyn 2025 valmistuneiden koneesta.

Pitkä rutistus ohi

Mirella juhlistaa onnistumistaan Instagram-tilinsä tarinat osiossa. Nainen julkaisi kuvan omasta nimestään valmistuvien listalta.

4,5 vuotta lukioo DONE, Mirella hehkuttaa.

Mirellan lukiotaival ei ole ollut se kaikista perinteikkäin: Mirella oli vasta lukion toisella vuodella, kun hänen ensimmäinen singlensä Sua sattuu lähti menestyslentoon. Nopeasti kiihtyneet musiikkikuviot poikivat keikkakalenterit täyteen, ja opinnot alkoivat pitkittyä. Vuonna 2024 julkaistu Timanttei-biisi nosti Mirellan koko kansan tietoisuuteen ja helmikuussa 2025 hän pokkasi Emma Gaalan palkintopöydän likimain tyhjäksi.

Mirella kertoi Ilta-Sanomille vuonna 2024 lentäneensä poissaolojen vuoksi joiltan kursseilta ulos, ja lopulta vaihtaneensa normaalinlukion oppimäärän aikuisopintoihin, joissa opintopisteitä tutkinnon suorittamiseksi vaadittaisiin vähemmän.

Mirellan aiemmin antamien haastatteluiden mukaan tarkoitus olisi ollut valmistua keväällä 2025 neljään vuoteen, mutta päälle lisättiinkin vielä puolikas lukuvuosi.

Tällaisen lukion hän kävi

Ylen valmistuneiden koneen mukaan Mirella valmistuu Tölö Gymnasietista. Helsingin Töölössä sijaitseva ruotsinkielinen lukio on tunnettu erilaisista taidelinjoistaan. Mirella suoritti opintonsa musiikkipainotteisesti.

Mirellan lukioaikaan on mahtunut myllerrystä. Urallisen onnen lisäksi naisen elämään on mahtunut myös suurta rakkautta: Mirella paljasti viime keväänä olevansa suhteessa artisti Sexmanen (oik. Max Sene) kanssa.
Mirellan lukioaikaan on mahtunut myllerrystä. Urallisen onnen lisäksi naisen elämään on mahtunut myös suurta rakkautta: Mirella paljasti viime keväänä olevansa suhteessa artisti Sexmanen (oik. Max Sene) kanssa.

Kun Mirella aloitti lukionsa vuonna 2021, oli Tölö Gymnasietin keskiarvoraja 7,58. Tämä ei kuitenkaan paljasta keskiarvoa, jolla Mirella kouluun haki.