Mirella sai kutsun Linnan juhliin!
Laulaja Mirella sai kutsun vuoden 2026 Linnan juhliin. Viime vuonna Presidentinlinnassa esiintynyt poptähti on uutisesta sanaton.
Suomen poptaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Mirella (oik. Mirella Roininen) on saanut kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Video: Uskotko, että nämä julkkikset ovat saman ikäisiä?
Laulaja jakoi ilouutisen Instagram-tilillään ja kertoi olevansa kunniasta syvästi liikuttunut.
– Olen äärettömän otettu ja kiitollinen tästä kunniasta. Olen sanaton, Mirella kirjoittaa julkaisussaan.
Mirellalle Presidentinlinna on jo entuudestaan tuttu paikka. Viime vuonna laulaja viihdytti Linnan juhlien vieraita esiintymällä yhtyeensä kanssa linnan kolmannen kerroksen Salongissa.
Tänä vuonna Mirella pääsee nauttimaan itsenäisyyspäivän juhlatunnelmasta kutsuvieraana.
Myös Vilma Jää sai kutsun
Mirella ei ole ainoa suomalaisartisti, joka on saanut tänä vuonna arvostetun kutsun Presidentinlinnaan.
Myös kansainvälistä menestystä niittänyt etnopopartisti Vilma Jää paljasti Instagramissaan juhlivansa itsenäisyyspäivää presidenttiparin vieraana.
– 2026 on ollut iso vuosi. Kiitollisin mielin juhlistan sitä 6.12. Presidentinlinnassa, Vilma kirjoittaa.
Vilman vuoteen on mahtunut merkittäviä saavutuksia.
Hän esiintyi New Yorkin Metropolitanissa Kaija Saariahon Innocence-oopperassa, ja keräsi esityksellään kansainvälistä huomiota. Myös arvostettu The New York Times ylisti suomalaislaulajan poikkeuksellista ääntä, ja julkaisi Vilmasta laajan henkilöhaastattelun.
Lisäksi Vilma on säveltänyt syyskuussa ensi-iltansa saaneen Kerro kaikille -elokuvan musiikin yhdessä Kalle Vainion kanssa.
Linnan juhlissa nähdään tähtiloistoa
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubb isännöivät Linnan juhlia kolmatta kertaa 6. joulukuuta.
Tänä vuonna vastaanoton teemana on suomalainen luonto.
Juhlien musiikkitarjonnasta vastaavat muun muassa Kaija Koo ja Antti Koivula, jotka esiintyvät Valtiosalissa Kaartin Combon solisteina.
Kolmannen kerroksen Salongissa, jossa Mirella esiintyi viime vuonna, kuullaan tällä kertaa Emma&Matilda -duoa.
Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet jatkuvat myös Linnan jatkoilla, joiden esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa Ares, OLGA, Maija Vilkkumaa ja Mr. Lordi.
Mr. Lordin ja Stubbin välit
Linnan jatkoilla esiintyvän Mr. Lordin ja presidentti Alexander Stubbin välillä on myös kiinnostavaa historiaa.
Seiska uutisoi toukokuussa 2026, kuinka Mr. Lordi kertoi Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa pahoittaneensa mielensä Stubbin lähes 20 vuoden takaisesta kommentista.
Mr. Lordin mukaan Stubb oli vähätellyt Lordin vuoden 2006 euroviisuesitystä Finnairin Blue Wings -lehteen kirjoittamassaan kolumnissa.
Suomelle maan ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan euroviisuvoiton tuonut Mr. Lordi kertoi podcastissa, ettei hänellä ollut ainakaan tuolloin ollut tilaisuutta selvittää asiaa Stubbin kanssa kasvotusten.