Mikko Leppilampi: Yllätysuutinen!
Mikko tekee täysin uuden aluevaltauksen.
Mikko Leppilampi oli aiemmin Suomen eturivin näyttelijöitä sekä suosittu juontaja. Viime vuosina hän on kuitenkin pitänyt matalaa profiilia.
Videolla Beata Leppilampi kertoo kasvatusperiaatteestaan:
Leppilampien perheen medianäkyvyydestä huolen on pitänyt lähinnä Mikon aviopuoliso Beata Leppilampi.
Mikkoa 16 vuotta nuorempi Beata on aktiivinen somevaikuttaja, yrittäjä sekä nykyään myös kirjailija. Mikko onkin todennut, että nyt on Beatan vuoro levitellä siipiään työelämässä – Mikko kun on saanut tehdä niin huomattavasti pidempään.
Tänä vuonna Mikko on tehnyt varovaista paluuta parrasvaloihin. Pariskunta on vihjaillut tulevista suunnitelmistaan, mutta konkreettisia paljastuksia he eivät ole tehneet. Paitsi nyt.
Uusi, oma aluevaltaus
Mikko julkaisi tiistaina (22.9.) Instagramissa videon, jolla paljastaa, mitä seuraavaksi on luvassa.
– Mä avaan sunnuntaina 27.9. oman Youtube-kanavan, Mikko ilmoittaa.
Yllätys on melkoinen, onhan Mikko näyttelijänä tottunut esiintymään hieman erilaisissa formaateissa. Siitä ilmeisesti onkin kyse:
– Mä olen tehnyt suuren osan työstäni muiden rakentamissa formaateissa. Nyt on aika rakentaa jotain omaa, Mikko kirjoittaa valaisevasti.
Salaperäinen tähti
Julkaisusta ei selviä, minkälaista sisältöä Mikko on Youtubeen aikeissa tehdä. Videolla hän kuitenkin puhuu vaikuttavasta esiintymisestä ja siitä, mistä se rakentuu.
– Kani hatusta. Ole kiinnostuneempi toisesta kuin itsestäsi, Mikko lausahtaa kameralle kryptisesti.
Puheenparren perusteella pelkkää one man show'ta ei liene luvassa, vaan Mikon kanavalla nähdään muitakin. Keitä, se jää nähtäväksi.
Ainakin Mikon lähipiirissä ilmoitus on aiheuttanut innostuneita reaktioita.
– Lets goooooo, Beata-vaimo intoilee kommenttikentässä.
– Hyvä Mikko, tubettajasuosikki Roni Bäck puolestaan kannustaa.