Mikko Leppilampi rikkoi hiljaisuuden – tältä hän näyttää nyt

Mikko Leppilampi rikkoi hiljaisuuden – tältä hän näyttää nyt

Mikko Leppilampi on pysynyt jo pidemmän aikaan poissa julkisuuden valokeilasta.

Legendaarisella Kalastajatorpalla järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Bermudan Kannu -tennisturnaus.

Hyväntekeväisyystapahtumassa on totuttu näkemään erityisesti kiekkosankareita, eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta.

Paikalla olivat muun muassa Teemu Selänne, Mikael Granlund, Valtteri Filppula sekä Markus Ketterer.

Yllätyspelurina nähtiin näyttelijä-juontaja Mikko Leppilampi, jota ei ole julkisuudessa näkynyt todella pitkään aikaan.

Mikko ei ollut kuitenkaan juttutuulella median suuntaan.

– Hyvää kesää, hän toivotteli Iltalehdelle.

Mikko Leppilampi luotti Filan paitaan ja Wilsonin mailaan.
Mikko Leppilampi luotti Filan paitaan ja Wilsonin mailaan.

Ei ilmestynyt Savonlinnaan perjantaina

Mikon ja hänen vaimonsa Beata Leppilammen nimet löytyivät perjantai-iltana järjestettyjen Savonlinnan Oopperajuhlien avajaisten kutsuvieraslistalta.

Paikalle saapui kuitenkin Beata isoäitinsä Inkeri Pappin kanssa, kun taas Mikko loisti poissaolollaan.

Nyt Mikko kuitenkin ilmaantui jälleen julkisuuteen ja pelasi lähes ammattilaisen elkein.

Lippiksen lippakin oli käännetty taaksepäin – aivan kuten Lleyton Hewittillä aikanaan.

Mikko pelasi tosissaan – kuten kuuluukin.
Mikko pelasi tosissaan – kuten kuuluukin.

Cae ahdistelukohu

Syy Mikon vetäytymiseen julkisuudesta liittyy ahdistelukohuun.

Seiska uutisoi viime vuoden toukokuussa Mikkoa koskevasta seksuaalisen ahdistelun epäilystä.

Rikosilmoituksen teki nainen, joka väitti joutuneensa Mikon ahdistelemaksi työpaikallaan asiakaspalvelutehtävissä.

Poliisi tutki asian, ja se eteni syyteharkintaan.

Mikko oli sonnustautunut Adidaksen tossuihin.
Mikko oli sonnustautunut Adidaksen tossuihin.

Kohu kesti marraskuuhun 2024 saakka, jolloin syyttäjä teki päätöksen olla nostamatta syytettä, sillä väitetystä rikoksesta ei ollut näyttöä.

Mikko vältti rikosprosessin, mutta kohun musta varjo on ollut pitkä. Hän on vältellyt julkisia tilaisuuksia tähän asti, vaikka ennen oli vakiovieras monissa kutsuvierastapahtumissa.