Mika Myllylän Olivia-tyttäreltä koskettava avautuminen

Hiihtäjälegenda olisi juhlistanut 12. syyskuuta syntymäpäiväänsä.
Hiihtäjä Mika Myllylä menehtyi heinäkuussa 2011. Nyt traaginen tarina on nidottu kansien väliin: Marko Lempisen kirjoittama Langennut Legenda (Tammi) julkaistiin 12. syyskuuta. Mika olisi täyttänyt samana päivänä 56 vuotta.
Edesmenneen olympiamitalistin perhe on ollut mukana kirjaprojektissa. Mikan tytär Olivia Myllylä kertoi tunnelmiaan vuoden kestäneen matkan maaliin saattamisesta perjantaina Instagramissa. Hänen mukaansa kipeiden asioiden avaaminen on ollut terapeuttista.
– Nyt viimein kaikki sekä meidän elämäämme koskevat kipeät asiat, että myös koko yhteiskuntaa koskettavat ongelmat on sanottu ääneen, Olivia kirjoittaa julkaisussaan.
Haluavat antaa takaisin
Olivia paljastaa, että heiltä on usein kysytty, miksi he kertovat perheensä asioita julkisuudessa. Päätöksen takaa löytyy liikuttava syy. Perhe on joutunut käymään läpi sydäntäsärkeviä asioita, joista selviytymisessä avoimella keskustelulla on ollut valtava merkitys.

– Päihdesairaus on koko yhteiskunnan yhteinen ongelma, Olivia toteaa ponnekkaasti jatkaen:
– Kaikki vertaistuki, mitä me olemme saaneet, on lohduttanut meitä, joten haluamme myös jakaa meidän kokemuksemme ja antaa sitä samaa eheyttävää vertaistukea ja tuoda julki asioita, joita aiheen ympärillä piilee.
Päihteet koituivat kohtaloksi
Mika Myllylä oli menehtyessään vain 41-vuotias. Kuolemaa edelsi vuosien päihdekierre.
Elokuussa julkaistussa Mika Myllylän elämä -kirjassa (Otava) kerrotaan, että hiihtäjän kuolinsyy oli sydämenpysähdys. Julkisuudessa kuolemaa on aiemmin luonnehdittu onnettomuudeksi.
Olympiavoittajaa jäi Olivian lisäksi kaipaamaan kaksi poikaa. Benjami ja Wiljami näkyvät myös siskonsa somejulkaisuun liittämissä kuvissa.