Mikä muodonmuutos! Twerkkaaja Tinze esittelee radikaalisti muuttunutta tyyliään

Mikä muodonmuutos! Twerkkaaja Tinze esittelee radikaalisti muuttunutta tyyliään

Tinze on tunnettu kirkkaanpunaisesta tulitukastaan.

Twerkkaajana tunnettu Tinze eli Tia-Maria Sokka, 33, palasi hiljattain takaisin kotiin Italian reissultaan.

Tinze oli matkalla melko yllättävässä seurassa, sillä yksi seurueen jäsenistä oli Suomen entinen pääministeri Sanna Marin. Iloinen reissuporukka lomaili Italian henkeäsalpaavissa maisemissa, ja lipui merta pitkin näyttävällä katamaraanilla.

Tinze on lähes koko julkisuudessa olonsa ajan tunnettu kirkkaanpunaisesta tulitukastaan, jonka sävy on vuosien varrella vaihdellut hieman oranssihtavasta tummempaan punaiseen.

Nyt Tinze kuitenkin yllättää seuraajansa todella, sillä hän on muuttanut tyyliään radikaalisti.

Hurja muodonmuutos

Punaisen kuontalon lisäksi Tinzen hiukset olivat hyvän tovin myös melko pitkät. Pari kuukautta sitten hän kuitenkin lyhensi hiuksiaan, ja iloitsi lyhyemmän kuontalon hyväkuntoisuudesta.

Nyt kaunotar on pätkäissyt hiuksensa jälleen lyhyeen polkkamittaan.

Hiustenleikkuun lisäksi myös Tinzen hiusväri on muuttunut radikaalisti. Punainen tulitukka on historiaa, sillä nykyään Tinzen päätä koristaa vaaleanpunainen sävy.

– Pidämmekö uusista hiuksistani? Uusi leikkaus, väri ja luonnolliset kiharat, Tinze kirjoittaa julkaisunsa kuvatekstissä vapaasti suomennettuna. 

Tyylikäs muutos keräsi nopeasti hurjan määrän kommentteja, ja sekä Tinzen ystävät että tämän lojaalit seuraajat kehuvat muodonmuutosta avokätisesti.

– Hyvin sopii tämäkin, eräs seuraaja toteaa.

– Upea! toinen kehaisee.

– Huumaavaa kauneutta, kolmas julistaa.

Tinze on twerkkauksen ensimmäinen Suomen mestari, ja hän on luonut uraa maailmalla sekä esiintynyt esimerkiksi jopa Snoop Doggin kanssa. Ennen ammattitanssijan uraansa hän opiskeli sosionomiksi ja seksuaalineuvojaksi. 

Twerkkauksen lisäksi Tinze on nähty myös televisioruuduilla Fitnesspäiväkirjat sekä Petolliset -ohjelmissa. Hän on myös julkaissut omaelämäkerran Tinze – Periksiantamaton, jonka on kirjoittanut Ina Mikkola