Mikä komistus! Idols-tähti Ilpo Kaikkonen lähes tunnistamattomana – inspiraatio Jari Litmaselta

Mikä komistus! Idols-tähti Ilpo Kaikkonen lähes tunnistamattomana – inspiraatio Jari Litmaselta

Lahtelaisen Ilpo Kaikkosen takatukka hulmuaa hiihtoladuilla kuin Kuningas Litmasen konsanaan.

Elettiin vuotta 2011, kun kultakutrinen Ilpo Kaikkonen nousi Idolsin myötä kuuluisuuteen. Sittemmin laulaja on miehistynyt huomattavasti. Tavaramerkiksi muodostunut kiharainen hiuspehko on sekin enää muisto vain.

Videolla CustomSkin suksihuoltaja Ilpo Kaikkonen:

Ilpo pöyhii muhkeaa takatukkaansa kotikaupungissaan Lahdessa ja hymyilee leveästi. Rokkaria ei ole enää tunnistaa, sillä sivuhiukset ovat aivan lyhyet.

– Hiuslook on kieltämättä vähän muuttunut. Kiharat ovat lyhentyneet. No, on siinä vähän luonnollista poistumaakin mukana, Ilpo naureskelee.

– Mitä taas tähän takatukkaan tulee, niin omia esikuvia on hyvä kunnioittaa. Ihan sieltä Jari Litmasesta lähtien.

Stina Girs (vas.) ja Ilpo Kaikkonen Idols-laulukilpailussa vuonna 2011.
Stina Girs (vas.) ja Ilpo Kaikkonen Idols-laulukilpailussa vuonna 2011.
Tältä miehen ikään ehtinyt, Ilpo, 36, näyttää nykyään. Kuva otettu tammikuussa Lahdessa.
Tältä miehen ikään ehtinyt, Ilpo, 36, näyttää nykyään. Kuva otettu tammikuussa Lahdessa.

Ambulanssilla pois

Ilpo jakaa aikaansa kahdelle intohimolleen: musiikille ja urheilulle. Leipä tulee pöytään paitsi soittamalla, myös huoltamalla suksia lahtelaisessa CustomSkissa.

Entinen Idols-tähti hiihtelee itsekin hurjia määriä Salpausselällä. Laturaivoon hän ei ole kuitenkaan koskaan törmännyt, vaikka ilmiöstä jaksetaan jauhaa joka talvi.

Täällähän on aika pahoja mäkiä, löytyy jyrkkyyttä ja pituutta.

– Siitä ei ole minkäänlaista kokemusta. Ehkä kyseessä on jonkinlainen myytti. En ole törmännyt ilmiöön, vaikka vietän talvisin satoja tunteja ladulla.

– Yllättävän vähän mitään haavereitakaan sattuu. Kerran muistan, kun joku haettiin ambulanssilla pois. Täällähän on aika pahoja mäkiä, löytyy jyrkkyyttä ja pituutta. Jos haastetta haluaa, niin täällä käy maajoukkuehiihtäjätkin treenaamassa.

Hiihtoon hurahtanut Ilpo huoltaa sivutöikseen suksia CustomSki-suksikaupassa.
Hiihtoon hurahtanut Ilpo huoltaa sivutöikseen suksia CustomSki-suksikaupassa.

Nauttii elämästään

Kovien hiihtolenkkien lisäksi Ilpo saa kovimmat kutinansa esiintymisestä. Ensi kesänä on luvassa mielenkiintoinen aluevaltaus.

Aina sitä jännittää, onko tämä se vuosi, kun multa loppuu keikat.

– Otin vastaan musikaaliroolin, sitä jännitän kovasti. Muutoin teen edelleen myös musahommia ja elätän itseni sillä. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että olen erittäin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä.

– Yrittäjänä ei toki sovi tuudittautua mihinkään. Keikkojen kalenteriin saaminen on aina yhtä tuskaista. Aina sitä jännittää, onko tämä se vuosi, kun multa loppuu keikat. Mutta toistaiseksi niin ei ole käynyt.

Ilpo on hakenut inspiraatiota muhkeaan takatukkaansa lahtelaislegenda Jari Litmaselta.
Ilpo on hakenut inspiraatiota muhkeaan takatukkaansa lahtelaislegenda Jari Litmaselta.
Lahtelainen Jari Litmanen lukeutui 1990-luvulla maailman parhaimpiin jalkapalloilijoihin.
Lahtelainen Jari Litmanen lukeutui 1990-luvulla maailman parhaimpiin jalkapalloilijoihin.