Mert Otsamo Annassa: Erikoinen suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa

Mert Otsamo Annassa: Erikoinen suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa

Mert paljastaa nykyisen kumppaninsa olevan Kastanjalle hyvinkin tuttu.

Muotisuunnittelija Mert Otsamo, 36, singahti koko kansan tietoisuuteen osallistuttuaan Muodin huipulle -ohjelmaan vuonna 2009. 

Videolla Kastanja Rauhala ja Jaakko Parkkali läheisissä tunnelmissa:

Mert sijoittui ohjelmassa kolmanneksi. Sittemmin hän on luonut menestyksekästä uraa vaatebisneksessä, ja hänen tekeleitään on nähty niin kotimaan gaaloissa kuin Linnan juhlissakin. 

Samalla Mert on uinut osaksi seurapiirejä. Suomen kenties suosituin muotisuunnittelija on hehkuttanut aiemmin Seiskalle yhteyttään laulajana tunnetun Kaija Koon kanssa, minkä lisäksi hänet on nähty punaisella matolla muun muassa ex-pääministeri Sanna Marinin kanssa. 

Niin Mert kuin hänen luomuksensakin ovat tuttu näky punaisella matolla. Arkistokuva.
Niin Mert kuin hänen luomuksensakin ovat tuttu näky punaisella matolla. Arkistokuva.

Rakastui ystävän exään!

Mertin ystäväpiiriin kuuluu myös Kastanja Rauhala, joka kisailee parhaillaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa Jaakko Parkkalin opettajana. Kaveruuden taustalla on erikoinen kuvio, Mert paljastaa Anna-lehden haastattelussa. 

– Olen kannustamassa Kastanjaa ja katsomassa, mitä tanssijoille kuuluu, Mert kertoi Annalle vastikään TTK-yleisöön saapuessaan. 

– Hän on partnerini entinen partneri ja tosi hyvä ystäväni, suunnittelija paljastaa lehdelle. 

Mert ja Kastanja kuvattuna kesällä 2025.
Mert ja Kastanja kuvattuna kesällä 2025.

Vaikenee rakkausasioistaan

Mert toi kumppaninsa Nicolas Schwanerin julkisuuteen vuonna 2018. Hän kertoi tuolloin Seiskalle kaksikon elävän avoliitossa. 

Toviin saksalaista Nicolasta ei Mertin rinnalla kuitenkaan ole nähty. Keväällä 2024 Mert linjasi, ettei aio enää käsitellä ihmissuhteitaan julkisesti. 

– Työ ja minä itse on pitkäaikaisin parisuhteeni, hän totesi tuolloin. 

Mert on nähty myös tuomarina Muodin huipulle -ohjelmassa. Arkistokuva.
Mert on nähty myös tuomarina Muodin huipulle -ohjelmassa. Arkistokuva.

Vuonna 2024 TTK:ssa opettajana debytoinut Kastanja puolestaan on yhdistetty romanttisesti useampaan julkkiskomistukseen. 

Hänen on huhuttu viihtyneen niin ensimmäisen TTK-parinsa Isaac Senen kuin yksinpurjehtija Joel Harkimonkin kanssa. Viimeisimpänä Kastanja on bongattu nykyisen tanssiparinsa Jaakon vierustalta myös parketin ulkopuolella.