Merja Larivaaralle lähes 15 000 euron korvaukset - oikeusvääntö Oulun kaupunginteatterin kanssa sai katkeransuloisen lopun: "Miehenä en olisi ollut käräjillä!"

Merja Larivaara

Näyttelijä Merja Larivaaran ja Oulun kaupunginteatterin väliseen kiistaan on saatu Oulun käräjäoikeuden tuomio. Larivaara hävisi toisen teatteria vastaan nostamansa kanteen, toisen hän voitti osittain.

Larivaara vaati oikeusteitse Oulun kaupunginteatteria maksamaan hänelle vahingonkorvauksia Seniorisoppa-musiikkiesitysten peruuntumisen vuoksi. Lisäksi hän vaati korvauksia Vihainen leski -näytelmän ohjaajasopimuksen purkamisesta.

Käräjäoikeus päätti, että teatterin täytyy maksaa Larivaaralle 14 727 euroa viivästyskorkoineen (3.6.2019 lukien) Vihainen leski -näytelmän ohjaajasopimuksen perusteettomasta purkamisesta. Käräjäoikeuden mukaan näytelmän ohjaamisesta tehty suullinen sopimus on ollut sitova. Larivaara sopi näytelmän ohjaamisesta tuolloin teatterin taiteellisena johtajana toimineen aviomiehensä Kari-Pekka Toivosen kanssa. Larivaaran korvausvaatimus sopimuksen perusteettomasta purkamisesta oli 26 250 euroa.

Seniorisoppa-esitysten peruuntumista koskevan vahingonkorvausvaatimuksen käräjäoikeus hylkäsi. Näin oikeus kumosi viime kesänä tekemänsä yksipuolisen päätöksen, jossa se velvoitti teatterin maksamaan Larivaaralle tämän vaatiman 3 000 euron vahingonkorvauksen.

Merja Larivaara ja Oulun kaupunginteatteri jälleen käräjillä – näyttelijä katsoo joutuneensa häiriköinnin kohteeksi: ”Minua myös huoriteltiin”

Larivaara työskenteli Oulun kaupunginteatterissa näyttelijänä vuosina 2014–2019. Näyttelijän ja ohjaajan työnsä ohella Larivaara kehitti vuonna 2015 Seniorisoppa-nimisen konseptin, johon hänen Samasama-yhtiöllään on tavaramerkkioikeus. Hänen mukaansa Oulun kaupunginteatteri yritti ottaa konseptin omiin nimiinsä. Riidan vuoksi Seniorisoppa-esitykset jouduttiin perumaan.

Kummatkin kiistan osapuolet määrättiin maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa itse.

Oulun kaupungin johtava lakimies Jukka Lampén kommentoi tuomiota ristiriitaisin tunnelmin.

- Osin pärjättiin, osin hävittiin. Täytyy pureksia, mitä tässä tulee ja mitä teatterin puolella tästä ajatellaan. Teatterin hallitus päättää, miten asiassa edetään, eli lähdetäänkö tuomiosta valittamaan.

Oulun kaupunginteatteri antoi asiasta kirjallisen tiedotteen, jossa se ilmoitti tyytymättömyytensä käräjäoikeuden päätökseen.

Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen
Merja Larivaaran ja hänen miehensä Kari-Pekka Toivosen suullinen sopimus Vihainen leski -näytelmän ohjaamisesta todettiin oikeudessa sitovaksi.

- Olemme tältä osin pettyneitä oikeuden päätökseen. Oikeuden päätöksen perusteet osoittavat Toivosen epäterveen hallintotavan kaudellaan. Joudumme selvittämään, onko hänen osaltaan tapahtunut toimivaltuuksien ylittämistä, teatterin hallituksen puheenjohtaja Matti Karhula totesi.

Näyttelijä Merja Larivaaran rahariita jatkuu oikeudessa – Oulun kaupunginteatteri kieltäytyi maksamasta korvauksia

Teatterin näkemyksen mukaan teatterin johtamisen pitää olla eettisesti hyväksyttävää. 

- Emme voi sallia eettisesti arveluttavaa, hyvän johtamis- ja hallintotavan vastaista toimintaa teatterissa. Kari-Pekka Toivonen väitti Merja Larivaaran kanssa kahdenkeskisesti tekemäänsä työsopimusta Oulun kaupunginteatteria sitovaksi. Oulun kaupunkikonsernin ohjeet ja hyvä hallintotapa kuitenkin edellyttävät, että teatterin toimitusjohtaja hyväksyy tällaiset sopimukset, Karhula jatkaa

Oulun kaupunginteatteri jää harkitsemaan, tulevatko he valittamaan päätöksestä.

Merja Larivaara oli päätökseen tyytyväinen, mutta koki joutuneensa ajojahdin kohteeksi.

- Tämä oli tärkeä päätös. Puolueeton tuomioistuin antoi päätöksen, että Oulun teatteri joutuu korvaamaan noin 15 000 euroa laittomasti puretusta työsopimuksesta. Se toinen asiakokonaisuus, joka ei mennyt läpi, on pykäliltään hankala, kun en lakia paremmin tunne. Mutta tämä, joka meni läpi, on suurempi ja tärkeämpi päätös.

- Jos minä olisin mies, emme olisi olleet käräjillä lainkaan. Nyt eletään vuotta 2021 - minä olen toivonut sopua vuonna 2018 ihan alun perin, mutta sopu ei ole Matti Karhulalle sopinut. Tässä on kyseessä henkilökohtainen ajojahti. En minä Oulun teatteria vastaan ole käynyt oikeutta, se on hieno teatteri ja siellä pystyy tekemään hienoja juttuja, kuten mekin siellä teimme. 

Käräjäoikeuden päätöksestä voi valittaa kuukauden sisällä hovioikeuteen.

Kari-Pekka Toivosella ja Merja Larivaaralla on todellinen taiteilijaperhe: Tytär tanssii – poika on muusikko!