Me naiset: Anna Hanskin ja Leri Leskisen tyttärellä aggressiivinen syöpä

Nenne Leskinen kertoi sairastumisestaan haastattelussa.
Laulaja Anna Hanskin, 54, ja muusikko Leri Leskisen, 57, tytär sairastui aggressiiviseen syöpään viime syksynä.
Anna ja Nenna Leskinen, 30, kertovat Nennan sairaudesta Me naisille antamassaan yhteishaastattelussa.
Diagnoosi raskausaikana
Raskaana tuolloin ollut Nenna kertoo valmistautuneensa toiseen synnytykseensä yhdessä puolisonsa Tomin ja 6-vuotiaan Kasperin kanssa. Kaikki tuntui olevan kohdallaan, kunnes hän huomasi kyhmyn rinnassaan.
– Siinä sohvalla istuessani huomasin kyhmyn toisessa rinnassani ja ajattelin alkuun, että se on maitokyhmy. Yritin pumpata rintaa, mutta kyhmy oli ja pysyi, eikä maitoa herunut tippaakaan, Nenna kertoo Me naisille.
Hän kertoo huolestuneensa hieman ja soittaneensa muutamalle ystävälleen. Nennalle oli sovittu pari viikon päähän aika neuvolalääkärille. Neuvolalääkäri lähetti Nennan ultraan kiireellisellä lähetteellä.
– Saadessani neuvolalääkäriltä lopullisen tiedon ohutneulanäytteen jälkeen henkeni salpaantui. Lääkäri kertoi puhelimessa, että kyse oli kolmannen asteen rintasyövästä. Kysyin muistaakseni ensimmäisenä, että kuolenko, Nenna kertoo haastattelussa.
Synnytys käynnistettiin
Nennan syöpä oli HER2-positiivinen, kolmannen asteen rintasyöpä. Kyseessä on aggressiivinen rintasyöpä, mutta sen ennuste on täsmälääkkeiden myötä parantunut.
Hoitojen nopeuttamiseksi synnytys päätettiin käynnistää seuraavana päivänä diagnoosista, raskausviikolla 36.
Kolme päivää myöhemmin, 11. lokakuuta, syntyi pieni tyttö, Edith Arianna. Vaikka ilo uudesta elämästä oli läsnä, mielen täytti pelko tulevasta.
Nyt Nennan sytostaattihoidot ovat loppusuoralla, ja niitä seuraa vielä keväällä leikkaus. Myös lisätutkimuksia on lähiaikoina tulossa, sillä Nennalla on löydöksia myös muualla kehossa. Ne löytyivät jo viime vuoden puolella, mutta ne eivät viitanneet syöpään.
– Kuvittelin silloin syövän levinneen keuhkoihini, koska minua yskitti. Keuhkoni olivat kuitenkin puhtaat, Nenna kertoo.
Anna on ollut tyttärensä tukena koko sairastumisen ajan.